Käsitelläänpä pöhkö nimivalinta heti pois alta. Selittäkää!
– Meillä oli vaihtoehtonimenä 12 Vuotta Vankeutta, mutta se oli jotenkin liian hyvä nimi, nauraa laulaja-kitaristi Mikko Toiviainen.
– Meidän nykyinen nimi tulee Albert Järvisen elämäkerrasta. Sillä oli ollut ennen Hurriganesia bändiviritelmä, joka oli soittanut Rockin SM:ää edeltäneessä bändiskabassa. Sen voittaja sai arvonimen Suomen Karvapääkuninkaat 1968 ja 500 markkaa puhtaana käteen.
Voittaja sai arvonimen Suomen Karvapääkuninkaat 1968 ja 500 markkaa puhtaana käteen
Koplan historia yltää parin vuoden taakse. Mikko halusi tehdä tarttuvia poprockbiisejä suomen kielellä ja kasasi ympärilleen j-alkuisista ihmisistä koostuvan bändin. Nykyään mukana ovat Jussi Liukkonen (basso), Joska Saarinen (rummut) ja Julius Sihvonen (koskettimet).
– Mä tuon pihvin keittiöön, Joska ja Jussi ovat pippuri ja suola ja Julius natriumglutamaatti siinä päällä. Treeneissä liha nuijitaan ja keikoilla tai studiossa se paistetaan kypsäksi.
Ja lopuksi yleisö syö sen teidän käsistä?
– Kyllä, mediumina.
Mikko jatkaa vielä kuvailemalla bändiä musiikilliseksi ruisleiväksi. Perusasioiden äärellä siis ollaan.
– Alun perin tätä kuvasi sana terapiabändi, mutta ei missään nimessä enää. Me oltiin soitettu progea seitsemän vuotta, joten haluttiin tahtilajit suoraksi, laskea neljään ja käyttää kolmea sointua.
Mä tuon pihvin keittiöön, Joska ja Jussi ovat pippuri ja suola ja Julius natriumglutamaatti siinä päällä
Tarttuvia ja melodisia kitararockbiisejä arkihuomioiden täyttämillä teksteillä – kuulostaa epäilyttävästi suomirockilta.
– Suomirokki oli ihan vitun jees siihen asti kun tuli Happoradio ja Uniklubi ja muita hirveitä, Mikko kiroaa. – Mutta onhan samalla ollut joku Egotrippi, josta mä olen aina digannut. Ja toisaalta, paljon meidän musassa on brittipoppia akselilta Kashmir, Elbow ja Coldplay. Ainakin omasta mielestä.
Tuntuu siltä, että viime aikoina on alkanut tulla pitkästä aikaa uusia, mielenkiintoisia suomenkielisiä artisteja.
– Joo, sellaista on havaittavissa. Kyllä mä pystyn näkemään meidän bändissä hengenheimolaisuutta vaikkapa sellaisiin kuin Jukka Ässä, Pimeys tai Samae Koskinen.
Karvapääkuninkaat on julkaissut vasta muutaman demon, joista etenkin Enkeli-Elisasta löytyy sekä särmää että tarttuvuutta. Neuvotteluja levytyssopimuksista on käyty vakavasti kolmen eri yhtiön kanssa, mutta varmuutta julkaisijasta ei vielä ole. Syksyllä pitäisi olla single ulkona, kävi miten kävi.
Tuntuuko, että asiat ovat tähän mennessä sujuneet helposti?
– Joo, jotenkin kaikki vaan loksahtaa paikoilleen.
Tosin ettehän te vielä ole mitään isompaa saavuttaneet?
– Niinpä, kiitos vain tästäkin kannustuksesta. Mutta on tämä selvästi onnellisten tähtien alla syntynyt proggis. Tuntuu, että kaikki haluaa meidät keikalle. Siitä tulee tosi hyvä fiilis.
(Julkaistu alun perin Soundissa 4/2013. Kuva: Miikka Pirinen)