Tarkkailuluokka | Valtter Vin: Nuoren Sibeliuksen tunnustukset

"Niin mä teen, vaik sais elää enää pienen hetken niin kuin Sibelius nuorena", laulaa Valtter Vin kappaleellaan Sibelius nuorena. Sooloprojektin taustalta löytyy 29-vuotias Valtteri Väänänen, joka on vahvasti kiinni kotimaisessa indie- ja pop-kentässä jokseenkin tuntemattomana takapiruna.
19.4.2019 13:35
Valtter Vinin toukokuussa julkaistava Heroiini-EP on omistettu päihderiippuvaisille ja heidän läheisilleen, kertoo alter egon taustalta löytyvä Valtteri Väänänen.
Niko Saarinen

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

Valtteri Väänänen on ehtinyt musiikillisen uransa aikana tuottamaan muun muassa French Filmsiä, Vestaa sekä Dallas Kalevalaa. Miksauspöydän takana hän häärii tällä hetkellä Iisalle, Teksti-TV 666:lle ja Jesse Markinille. Moneen ehtivä kaveri siis.

Väänänen kertoo, että ensimmäiset Valtter Vin -kappaleiden demot syntyivät vuoden 2013 paikkeilla ja Vild Music julkaisi vuonna 2015 debyyttialbumin. Albumin kappaleet ovat soineet esimerkiksi Nokian ja Vallilan mainoksissa, Väänänen vinkkaa.

– Aloitin musiikintekemisen ala-asteella muropaketin mukana tulleella eJay -ohjelmalla. Samoihin aikoihin myös ekat sanoitukset syntyivät. Ne olivat räppiä ja sisälsivät sanoituksia, mitä ei äidille olisi kehdannut näyttää. Yläasteella innostuin SingStarista todenteolla ja se rohkaisi laulamaan enemmänkin. Lukioon mentäessä otin sitten kitaran käteeni ja ensimmäiset ”oikeat biisit” syntyivät ja tallentuivat äidiltä lainatulle MiniDisk-soittimelle, Väänänen muisteloi.

Lapsena nuori Valtteri luukutti Backstreet Boysia ja koki teini-iässä indie-herätyksen The CurenThe SmithsinRubikin ja Mew’n johdattamana. Tällä hetkellä herran kuulokkeissa ja kaiuttimissa kuluvat muun muassa Prefab Sprout, Khruangbin ja Nilüfer Yanya.

– Kuuntelen ja etsin jatkuvasti itselleni uutta musaa. Ei ole väliä, onko se vanhaa vai uutta, kunhan se nostaa karvat pystyyn oikealla tavalla. Varsinkin indie-musiikki ja muu vaihtoehtoisempi materiaali on kovassa kulutuksessa. Mun jatkuvasti päivittyvä, <3-niminen lista löytyy Spotifysta, jos haluaa käydä tsekkailemassa tarkemmin, mitä on tullut diggailtua viime vuosina, Väänänen kuvailee.

Käytin siihen aikaa paljon Sibeliuksen sitaattia ’En ole ennustaja, olen säveltäjä’.”

Mitä teet ennen keikkaa? Onko jotain, mitä ilman keikalla ei saavuta oikeaa tunnelmaa?

– Ollaan keikkailtu aika vähän viime aikoina. Olisi hienoa, jos saataisiin joku hyvä tyyppi myymään keikkoja. Paras muisto eräältä Helsingin-keikalta on, kun kitaristimme Ville teki meille soundcheckin jälkeen panang currya. Se oli ihan älyttömän hyvää ja koimme yhdessä ruokaorgasmin. Riittävä kofeiinin määrä elimistössä ennen keikkaa on lähes välttämätöntä, Väänänen heittää.

Miten Sibelius nuorena syntyi? Mistä biisi sai innoituksensa ja millainen oli Sibelius nuorena?

– Kyseinen kappale, kuten kaikki muutkin tulevan EP:n biisit ovat muistaakseni syntyneet krapulassa. Biisi on kirjoitettu jo muutamia vuosia sitten. Siihen aikaan join paljon ja olin sairastumassa alkoholismiin. Tuolloin painiskelin ajatuksen kanssa viinanjuonnin lopettamisesta, Väänänen tunnustaa ja jatkaa tarinaansa:

– Kappale kertoo siitä, kun olisi parempi olla juomatta, mutta jos sitä vielä kerran ottaisi, seurauksista piittaamatta. Pian tämän kappaleen kirjoittamisen jälkeen erosimmekin senaikaisen tyttöystäväni kanssa. Käytin siihen aikaa paljon Sibeliuksen sitaattia ”En ole ennustaja, olen säveltäjä”. Kun korkki aukesi, saatoin olla useita päiviä puhelin kiinni reissun päällä. Arvelisin Sibeliuksen olleen nuorena todennäköisesti yhtä levoton ja vallaton tapaus.

Soundin iloiseen remmiin kuuluva Teppo Vapaus nimesi YleX:n Uuden musiikin rock -show’ssaan ”Sibben” yhdeksi 12:sta alkuvuoden kiinnostavimmasta rock-uutuudesta. Mitä ajatuksia Ville Valo & Agentsin, Ursus Factoryn ja muiden seuraan nostaminen herätti?

– Totta kai se tuntuu hyvältä. Tuli kyllä yllätyksenä, että tällainen melko lo-fi-tyyppinen matsku voi nousta tuohon joukkoon. Vaikka teenkin musiikkia lähtökohtaisesti itselleni, niin toivon salaa, että se kiinnostaisi muitakin ihmisiä. Olen tehnyt satoja aihioita pöytälaatikkoon, mutta välillä tekee hyvää julkaistakin jotain.

Valtter Vinin uuden Heroiini-EP:n julkaisee Royal Mint Records 10. toukokuuta. Heroiini-EP on omistettu päihderiippuvaisille ja heidän läheisilleen, Väänänen kertoo.

Toukokuussa julkaistavalla Heroiini EP:llä soittaa Valtterin läheisistä ystävistä koostuva yhtye Rappion Rengit:
Valtter Vin – laulu ja sähkökitara
Ville Åberg – sähkökitara, taustalaulu
Ossi Keva – basso, taustalaulu
Juho Peltonen – koskettimet, taustalaulu
Jukka Heikkilä – rummut ja perkussiot

Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Ota myös haltuun Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit siististi yhdessä paketissa:

 

Lisää luettavaa