Viidestoista pitkäsoitto siintää jo CMX:n horisontissa. Soundin saamien tietojen mukaan tällä kertaa mukana on täysin uusia voimia. Viimeiset kymmenen vuotta yhtyettä tuottanut Rauli Eskolin on vaihtunut Pariisin Kevät -mies Arto Tuunelaan.
– Multa kysyttiin kiinnostaako ja myönsin, Arto Tuunela kertoo. – Toki kävin läpi nopean kelan, että olenko oikea tyyppi tähän. Mutta noi on sellaisia romanttisia karpaaseja, joilta on muutama ihan nätti biisi syntynyt noinkin lyhyen uran varrella. Totta helvetissä mä olen mukana.
”Pidän CMX:ssä siitä, että ne osaa samanaikaisesti olla törkeitä ja kuolemanvakavia.”
Kuinka tuttua CMX:n tuotanto oli sinulle?
– Olen joutunut tunnustamaan Discopoliksen hienouden – aluksi en voinut sietää sitä. Olen mä niitä muitakin kuunnellut. Pidän CMX:ssä siitä, että ne osaa samanaikaisesti olla törkeitä ja kuolemanvakavia.
Mitä uutta ajattelet omalla panoksella tuovasi CMX:n ilmaisuun?
– Sellaista raa’an pihvin tuoksua. Totta kai tuon mun oman tyylin työskennellä ja kuulla biisit ja soundi, mutta olennaista on se, miten ne yhdistyy poikien tapaan tehdä musaa.
A.W. Yrjänä kertoo työstäneensä työnimellä Mesmer kulkevan albumin lauluja jo Seitsentahokkaan (2012) aikaan.
– Minulla on demottuna parikymmentä laulua, joista valitsemme ensi kuun sessioissa viitisentoista jatkotyöstöön. Studioon mennään alkusyksystä. Vielä emme tiedä tehdäänkö äänitykset edellisen levyn äänityspaikassa Joensuussa vaiko tuttavamme maatalossa Espanjan Andalusiassa.
”Arto ei tiedä vielä, mihin helvettiin on lupautunut.”
Millainen albumi on tulossa?
– Uudet laulut ovat erilaisia, sen lupaamme, Yrjänä paljastaa. – Jotkut musiikkimme ystävät voivat nielaista tekohampaansa niiden äärellä.
Uusi tuottaja tarvittiin, koska Rauli Eskolin ei ollut tällä kertaa käytettävissä. Alkoi vaihtoehtojen listaaminen.
– Tuunelan nimi nousi mietinnöissä esiin yhä useammin. Tapasimme. Aikataulut sopivat. Kemiat vaikuttivat toimivan. Arto ei tiedä vielä, mihin helvettiin on lupautunut.
– Toivomme, että hän on vaativa ja kunnianhimoinen maailman tappiin, ja ottaa meistä kaiken irti. Tätä ei yleisesti rockpiireissä kerrota, mutta viidestoista albumi on aina se haastavin.