20 vuotta sitten Andy McCoy käväisi hämmentämässä vähän muutakin kuin pelkkää keittoa Kokkisota-ohjelmassa

Palataanpa seuraavaksi vuoteen 1999, jolloin Andy ja Angela McCoy käväisivät tähdittämässä Kokkisota-ohjelmaa. Tuolloin erittäin nopeasti asemansa yhtenä koko perheen suosituimmista tv-ohjelmista vakiinnuttanut show oli vasta ensimmäisellä tuotantokaudellaan, mutta onnistui siitä huolimatta houkuttelemaan kokkauspuuhiin mitä moninaisempia ja mielenkiintoisimpia vieraita – kuten nyt vaikkapa Suomen tunnetuimman rockpariskunnan.

Koko kilpailun ajan omasta lasistaan virvokkeita naukkaillut Andy paiskasi ensitöikseen pöytään kukkakaalia, marsipaania, lohta, couscousia ja säilykepapuja, joista miehen oli tarkoitus loihtia parinsa Harri Syrjäsen kanssa lähi-idän tunnelmaa huokuvaa murkinaa.

Tavoitteessa myös onnistuttiin, vaikka Syrjänen on sittemmin muistellut vierailua absurdina, joskin varsin hauskana kokemuksena. Siltähän se toki näyttikin.

Katso siis yltä, kuinka monta andyismia yhden puolen tunnin kokkaussessioon voikaan mahduttaa.