Abba-faneille hyviä uutisia – VR-laseilla katseltava konsertti valmisteilla?

26.10.2016 19:29

Abban viimeisestä esiintymisestä on kulunut jo lähes 35 vuotta, mutta pian yhtye on koettavissa uudelleen VR-lasien avulla. Universal Musicin julkaiseman tiedotteen mukaan yhtyeen jäsenet työstävät tällä hetkellä virtuaalitodellisuuskokemusta, joka mahdollistaa Abban näkemisen uudella tavalla.

Virtuaali-Abban taustalla on managerina ja Idols-ohjelmaformaatin kehittäjänä kunnostautunut Simon Fuller, jonka kanssa yhtye on ollut mukana kehittämässä projektia. Projektista kertova tiedote ei paljasta onko kyseessä laseilla katseltava konserttitaltiointi vai jotain muuta. Tavoitteena on kuitenkin tuoda Abba uusien sukupolvien nähtäväksi teknologian avulla.

“Olemme innostuneita tulevaisuuden tarjoamista rajattomista mahdollisuuksista ja rakastamme olla mukana luomassa jotain uutta ja dramaattista. Se on aikakone, joka tavoittaa sen, mitä olimme. Ja olemme edelleen”, Abban Benny Andersson kertoo tiedotteessa.

Lisää tietoa projektista on luvassa vuoden 2017 puolella. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla, miltä virtuaali-Abba tulee näyttämään.

Lisää luettavaa