AC/DC-basisti palasi eläkkeeltä Malcolm Youngia kunnioittaakseen – Lupautunut jopa keikoille asti

Pitkälle kiertueelle Cliff Williams ei kuitenkaan aio enää lähteä.
23.10.2020 09:18

Kun AC/DC päätti edellisen Rock or Bust -kiertueensa, ilmoitti basisti Cliff Williams vetäytyvänsä eläkkeelle. Tuoreessa Let There Be Talkin haastattelussa Williams kertoo tehneensä päätöksen jo ennen kuin laulaja Brian Johnsonin kuulo-ongelmat tulivat esiin (Axl Rose korvasi Johnsonin loppukiertueen ajan).

”Olin jo kiertueen alussa tullut siihen pisteeseen, että minusta tuntui, että nyt on aika pistää soitin naulaan. En halunnut enää tehdä parin vuoden kiertueita enkä halunnut pidätellä muuta bändiä, joten kerroin heille jo silloin, että tästä tulee viimeinen rundini. Ja se kiertue oli hyvin vaikea. Luojan kiitos, että Axl tuli ja auttoi meitä viemään sen loppuun. Hän teki loistavaa työtä. Kiertueen jälkeen olin ehdottoman valmis. Se oli siinä”, Williams toteaa.

Mutta kun Angus Young kutsui Williamsin mukaan edesmenneen Malcolm Youngin kunniaksi tehtävälle uudelle Power Up -albumille, ei basisti epäröinyt hetkeäkään lähtevänsä mukaan. Varsinkin kun sekä Johnson että rumpali Phil Rudd olivat myös jälleen mukana menossa.

”Jos Back In Black oli hatunnosto Bon Scottille, niin Power Up on sitä Malcolmille. Tämä levy on tehty hänelle ja sen on tehnyt bändi, joka on soittanut yhdessä 40 vuotta. Halusin ehdottomasti olla mukana.”

Williams paljastaa myös lupautuneensa soittaa vielä muutamia keikkojakin bändin kanssa, mutta painottaa, että kyse on todellakin vain muutamasta yksittäisestä keikasta – kiertueelle basisti ei aio enää lähteä.

”Pidimme alkuvuodesta ennen koronan iskemistä muutamat treenit ja ne menivät todella hyvin. Bändi soitti älyttömän hyvin. Joten minulta kysyttiin, haluaisinko soittaa muutaman keikan. Vastasin, että mikä ettei, muutama sopii kyllä. Se oli alkuperäinen suunnitelma. Sitten jokainen palasi kotiinsa ja pam, siellä olemmekin olleet jumissa siitä lähtien [koronan vuoksi]”, Williams toteaa.

Power Up -albumi ilmestyy 13. marraskuuta.

Lisää luettavaa