Aina mun pitää – Uuden musiikin kilpailussa tarjolla Pertti Kurikan Nimipäiviä

13.1.2015 14:05

Sony Musicin kiinnittämä Pertti Kurikan Nimipäivät osallistuu Uuden musiikin kilpailuun – punkbändi saatetaan siis nähdä Suomen edustajana Wienissä toukokuussa 2015 järjestettävissä Euroviisuissa. Se olisikin hieno juttu – syntyisiköhän PKN:n taakse jopa samantyyppinen eurooppalainen kansanliike, joka vei Lordin aikoinaan voittoon asti?

Yhtyeen kilpailubisi on Aina mun pitää.

– Biisi syntyi niin että Pertti teki riffin ja mä tein sanat. Se kertoo siitä, että ihmisen pitää aina päivisin tehdä jotain asioita. Toiset tekee toisenlaisia asioita ja toiset tekee toisia asioita. Niin se kappale syntyi. Vaikka mä valehtelen siinä aika paljon asioita, niin muutama asia siinä on ihan tosiasia, mitä mun on elämän aikana pitänyt tehdä, kertoo laulaja Kari Aalto.

Ralli etenee näin komeasti:

 

Lisää luettavaa