Alice Cooperin hittiä vuodelta 1972 ei voisi enää tänä päivänä julkaista, sanoo rumpali – ”Voin vain kuvitella, mitä tapahtuisi, jos nyt tekisimme jotain tuollaista”

Neal Smithin mielestä School's Outin sanoitukset aiheuttaisivat tänä päivänä liikaa paheksuntaa.
18.6.2020 12:09

Alice Cooper Groupin alkuperäinen rumpali Neal Smith sanoo tuoreessa Sonic Perspectivesin haastattelussa olevansa sitä mieltä, ettei yhtye – tai ainakaan hän henkilökohtaisesti – voisi enää tänä päivänä julkaista School’s Out -hitin kaltaista kappaletta – ainakaan niillä sanoilla, millä se alun perin vuonna 1972 julkaistiin.

”Olen usein pohtinut tätä asiaa. Esimerkiksi sanat ’School’s been blown to pieces’ (suomennettuna koulu on räjäytetty kappaleiksi) on luonnollisestikin ajankuva 70-luvun alusta. Kukaan ei sanoisi niin enää tänä päivänä”, Smith tuumaa.

”Kenenkään tarkoitus ei tietenkään ollut oikeasti satuttaa ketään tai räjäyttää mitään. Se oli teatteria. Ei se ole sen kummempi juttu kuin lauantai-illan leffat – se oli viihdettä. Enää en kuitenkaan tekisi sellaista kappaletta. Asun lähellä Connecticutin Newtonia, missä tapahtui tämä tragedia (vuonna 2012 Sandy Hookin kouluammuskelussa kuoli 28 henkilöä, joista 20 lapsia). En koskaan sanoisi mitään, mikä olisi koululle noin katastrofaalista. Meitä kritisoitiin aikoinaan monista asioista, joita teimme Alice Cooperin kanssa ja voin vain kuvitella, mitä tapahtuisi, jos nyt tekisimme jotain tuollaista.”

Smith on kuitenkin ylpeä kappaleesta ja sen merkitys hänelle ja koko yhtyeelle on iso. Rumpali sanoo saavansa edelleen viestejä opettajilta, jotka kertovat soittavansa kappaletta luokalleen joka kevät, kun koulut päättyvät.

”Jotkut rehtorit jopa soittavat biisiä koko koululle. Se on tosi siistiä, luoja heitä siunatkoon. Sellainen vetää nöyräksi”, Smith toteaa.

”Meille se oli silloin vain yksi biisi muiden joukossa. Emme me tienneet, että 45 vuotta myöhemmin sitä soitettaisiin edelleen ympäri maailmaa. Olen iloinen, että niin tehdään ja että Alice on edelleen voimissaan. Hän olisi nytkin kiertueella, jos pandemiaa ei olisi. Me pelotimme aikoinaan monia ihmisiä. Olimme poliittisesti epäkorrekteja silloin ja olen varma, että olisimme sitä nytkin ainakin jollain tasolla.”

Neal Smith julkaisi viimeisimmän sooloalbuminsa Pop 85/95 kesäkuun alussa.

Lisää luettavaa