Alkuperäinen Anthrax-laulaja teki oman versionsa Nine Inch Nails -klassikosta – tältä se kuulostaa

29.5.2022 18:50

Alkuperäinen Anthrax-solisti, nykyisin DeathRidersissa vaikuttava Neil Turbin on julkaissut oman versionsa Nine Inch Nailsin ikivihreästä ”Hurtista”.

Kappale nauhoitettiin livenä 12. huhtikuuta Redondo Beach Performing Arts Centerissä.

”Tunsin The Downward Spiralin entuudestaan ja tutustuin lopulta Johnny Cashin versioon vuosikymmentä myöhemmin. Se auttoi tuomaan Cashin ja suurenmoisen kappaleen ja sen videon valokeilaan ”, Turbin selvittää. ”Syy sille miksi versioin tätä kappaletta on se, että meillä on jotain yhteistä Trent Reznorin kanssa sen lisäksi että olemme molemmat laulaja-laulunkirjoittajia. Olen käynyt hänen entisessä talossaan Benedict Canyonin 10066 Cielo Drivessä. Siellä vallinnut tunne ja energia sai ihokarvani nousemaan ja aiheutti kylmiä väreitä. En sano niin lämpimikseni. Tunsin hyvin vahvoja juttuja, joita en yleensä tai juuri koskaan tunne. Menin kotiin tuona iltana ja aloin tutkia osoitetta, sillä minusta tuntui että minun täytyi selvittää miksi tunsin niin kuin tunsin. Kun olin perehtynyt aiheeseen ja oppinut sen uskomattoman historian, löysin tämän kappaleen uudelleen kuunneltuani välillä muita samantapaisia biisejä. Tunsin yhteyttä tähän suurenmoiseen kappaleeseen.”

Kuuntele alta.

Lisää luettavaa