Andy McCoy lyttää Mötley Crüen ja kertoo, voisiko Hanoi Rocks esiintyä vielä yhdessä – ”Muutamia yllätyksiä saattaa olla luvassa”

Andy McCoy.
Mira Tiinanen

Piakkoin coverlevyn julkaiseva rocklegenda Andy McCoy vieraili etäyhteyden välityksellä Waste Some Time with Jason Greenin haastattelussa.

Juttutuokion aikana Andy muistelee muun muassa tapaamistaan Salvator Dalin kanssa, ja kertoo omistavansa Andy Warholin maalauksia.

Lisäksi Andyltä kysellään, miksi joulukuussa Hollywoodin legendaarisen Whisky a Go Gon lavalle nousevaa muusikkoa ei ole pitkään aikaan nähty Yhdysvalloissa.

”En ollut oikein kiinnostunut”, Andy vastaa. ”Olen eurooppalainen kaveri. Rakastan Eurooppaa. Sain tavallaan yliannostuksen Yhdysvalloista.”

Andyltä varmistellaan, oliko tauon taustalla jonkinlaisia ongelmia väärennetyn valuutan kanssa, kuten tarinat kertovat.

”Se on pelkkää legendaa. Asioita tavataan suurennella, pikkujutuista tehdään paljon isompia kuin ne olivatkaan”, Andy sanoo.

Mötley Crüen noustessa esiin, Andy toteaa ensimmäiseksi tapanaan olevan puhua totta. ”En valehtele suut ja silmät täyteen kuten Nikki Sixx.”

Yksi leirien välille kitkaa tunnetusti aiheuttanut tekijä on ollut Mötley Crüen kokoelma Music to Crash Your Car to: Vol. 1, jonka nimeä Andy pitää hyvin mauttomana.

Myös Mötley Crüen The Dirt -elokuva saa taiteilijalta täystyrmäyksen.

”Ai ne juhlat jossain kartanossa? Todellisuudessa olimme kahden makuuhuoneen kämpässä ja paikalla oli viisi ihmistä”, Andy toteaa. ”Nähtyäni pätkiä siitä elokuvasta ajattelin, etten halua nähdäkään sitä. Se on hevonpaskaa. Hollywood-paskaa.”

”Elokuva on täynnä pelkkiä valheita ja paskaa. En voi sietää sellaista skeidaa. Haluan todellisuuden julki.”

Entä voisiko Hanoi Rocksin klassisen kokoonpanon neljä elossa olevaa jäsentä esiintyä vielä yhdessä?

”No, meitä täytyisi olla viisi, jotta olisin edes kiinnostunut”, Andy tuumailee. ”Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Muutamia yllätyksiä saattaa olla luvassa.”

Kitaristi epäilee myös olevansa jäsenistöstä kaikkein vaikein taivutella mukaan projektiin.

”Jää nähtäväksi mitä tapahtuu”, Andy sanoo. ”En voi oikein vastata tuohon.”

”Suhtaudun asiaan avoimin mielin, riippuen ihan tilanteesta. Mutta vain jos koko bändi on kasassa, en näe siinä muutoin pointtia.”

Voit kuunnella haastattelun kokonaisuudessaan alta.