Angus Young puolustaa AC/DC:n muuttumatonta soundia, sanoo yhtyeellä olevan vielä reilusti kappalemateriaalia varastossa

AC/DC-kitaristi Angus Young ja laulaja Brian Johnson vierailivat hiljattain videolinkin välityksellä australialaisen The Project -tv-ohjelman haastattelussa.

Jutustelun tuoksinassa Angus otti kantaa muun muassa siihen, kuinka yhtyeen ulosanti on pysynyt pitkälti muuttumattomana kaikki nämä vuosikymmenet.

”Se on meidän kohdallamme odotettavissa”, Angus sanoo. ”Kuten veljeni [Malcolm Young] tapasi sanoa, kun joku kommentoi, että ’Jokainen tekemänne albumi kuulostaa samalta’, hän vastasi: ’Jep. Se on sama bändi.’ Emme keksineet pyörää uudelleen kun aloitimme. Tässä olemme parhaimmillamme — me soitamme rock’n’rollia.”

Angus myös vahvistaa jälleen kerran, että uusi Power Up -albumi on tribuutti vuonna 2017 menehtyneelle Malcolmille.

”Malcolm sai aina asioita tapahtumaan”, Angus muistelee. ”Se oli hänen tyylinsä. Monet näistä tämän levyn biiseistä ovat sellaisia, joista hän sanoi, ’Noh, meidän on saatava nämä valmiiksi.’ Hän halusi ne levylle.”

Kappalemateriaalia syntyikin siihen malliin, että Angus sanoo sitä riittävän vielä pitkään.

”Ennen Black Icea, joka oli viimeinen albumi jolla Malcolm soitti, pidimme vuosia taukoa ja meillä oli tuhottomasti biisejä jota olimme tehneet yhdessä — laatikoittain matskua.”

Power Up on singahtanut listaykköseksi 18 eri maassa, mukaan lukien Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja tietenkin Suomessa.