Anssi Kela tekee sarjan elämäkertakonsertteja, jotka ovat yhdistelmä soolokeikkoja, monologia ja filmiä – ”Nyt ollaan jonkin ison äärellä”

Liput konsertteihin myynnissä 7.10. alkaen.
4.10.2019 10:17

Anssi Kela valloittaa 20.-22. joulukuuta Helsingin Bio Rexin toteuttamalla Mun täytyy kävellä näin -soolokonserttien sarjan. Mun täytyy kävellä näin on yhdistelmä konserttia, monologia ja filmiä ja uudenlaista konseptia kuvataankin elämäkertakonsertiksi.

”Olen haaveillut jo vuosia tällaisen konsertin tekemisestä. Pidän laulujen laulamisesta ja tarinoiden kertomisesta. Nyt ne yhdistyvät: elämäkertakonsertissa laulut johtavat tarinoihin ja tarinat takaisin lauluihin. Ne heräävät henkiin myös Bio Rexin valkokankaalla ohjaaja Anna Äärelän toimesta. Yleisö pääsee lähemmäs kuin koskaan ennen. Olen keikkaillut yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja tehnyt suunnilleen kaiken. Nyt edessä on kuitenkin aivan uudenlainen haaste ja tulokulma keikan tekemiseen”, Kela kommentoi.

Esimakuna tulevasta on tarjolla Äärelän ohjaama videopätkä, joka löytyy artikkelin alusta. Kelan mukaan videon viesti on, että nyt on tulossa jotain ihan muuta.

”Minulla on sellainen olo, että nyt ollaan jonkin ison äärellä. Tästä tulee yksi urani hienoimmista jutuista. Hommia on tehtävä vielä paljon ennen Bio Rexiä, mutta kutinat ovat poikkeukselliset. Olen varsin innoissani.”

Kolmen elämäkertakonsertin liput tulevat Tiketissä myyntiin maanantaina 7. lokakuuta kello 9. Lisätietoja löytyy FB-eventistä.

Lisää luettavaa