Artistit boikotoivat huvipuiston toimintaa – Särkänniemen kesäkauden päättäjäiskonsertin esiintyjät peruneet yksi toisensa jälkeen

Antti Sulanto

Särkänniemen huvipuiston toiminta delfinaarionsa ja delfiinien suhteen on herättänyt laajaa polemiikkia ja kritiikkiä, eikä suotta. Myös muusikot ovat ottaneet asiaan kantaa ja pistäneet huvipuiston boikottiin.

Huvipuiston kesäkauden päättäjäisiä vietetään tulevana lauantaina ja sen yhteydessä järjestettyyn konserttiin oli kiinnitetty esiintyjiksi Lauri Tähkä, Erin, Happoradio ja Jonne Aaron. Näistä kuitenkin Lauri Tähkä, Erin ja Happoradio peruivat esiintymisensä toinen toisensa perään. Asiasta uutisoi Aamulehti.

Tähkä, Erin ja Happoradio kertoivat peruuntumisistaan sosiaalisessa mediassa. Lisäksi esiintyjien nimet ovat kadonneet päättäjäisten esiintyjälistalta.

Jonne Aaron kommentoi Aamulehdelle, ettei aio perua vuoden ainoaa keikkaansa kotikaupungissaan, mutta ymmärtää kollegoidensa päätöksen.

”Kaikilla meillä on eettiset periaatteensa, minulla myös. Jos delfiinit olisi lopetettu, en suostuisi esiintymään”, Aaron toteaa.