Arvaa, kumpi tienaa enemmän keikasta vuonna 2019: Iron Maiden vai Backstreet Boys?

2.9.2019 15:41

Billboard julkaisi jälleen uuden Boxscore-listan, ja taas yleisö pääsee kurkkimaan, millaisia tuloja musiikkimaailman silmäätekevät saavat konserteistaan. Boxscore on siis lista, jolle kasataan keikkapaikkojen antamia lukuja siitä, montako lippua johonkin tapahtumaan on myyty ja mihin hintaan. Lopullinen summa on tietysti bruttotuloa ja ennen kuin artisti saa oman osuutensa, rahoista vähennetään manageriportaan ja kiertuehenkilökunnan kulut sun muut sellaiset.

Listan kärjessä huitelee Rolling Stones, joka soitti 1.8. ja 5.8. loppuunmyydyt keikat New Jerseyn Metlife Stadiumilla. Lippuja meni kaikkiaan 104 964 kappaletta, ja esiintyjät tienasivat sellaiset 25,5 miljoonaa dollaria (n. 23,2 miljonaa euroa). Rollareita olivat lämmittelemässä The Wombats ja Lukas Nelson and the Promise of the Real.

Alempana listalla nähdään hauska kaksintaistelu, kun sekä Backstreet Boysilta että Iron Maidenilta on listattu useiden keikkojen tuloja. Näyttää siltä, että Bäkkärit ovat edelleen maailmalla huudossa, sillä edelleen tämä ryhmä pystyy brassailemaan suuremmilla lipputuloilla.

Backstreet Boys esiintyi 20.6. Kölnin 16 447 -paikkaisella Lanxess-areenalla, joka myytiin loppuun ja joka toi kokoonpanolle 1,35 miljoonan dollarin (n. 1,2 milj. euroa) tuotot. Seuraavaksi suurin potti tuli Bäkkäreille 8.6. Kööpenhaminassa, missä 15 529 -paikkainen Royal Arena myytiin melkein loppuun ja lipputuloja kertyi 1,34 miljoonaa dollaria (n. 1,22 milj. euroa).

Jos Bakcstreet Boys pitää hallussaan listan viidenneksitoista tuottoisimman keikan sijaa, Iron Maidenin on tyytyminen sijaan 30. Maiden esiintyi 7.8. Kanadan Quebecissä, missä 13 993 -paikkainen Centre Videotron myytiin tuhatta lippua vaille täyteen ja bändille kertyi 988 584 dollarin (901 227 euroa) tulot. 5.8. Maiden soitti Montrealin Bell Centressä, missä lipputuloja kasautui 954 174 dollaria (869 892 euroa).

Näin tällä erää! Koko Boxscore-listaa voi ihailla täällä, onhan siellä monenlaisia muitakin nimiä listattuna.

Lisää luettavaa