Baronessin keikoilla riittänyt ikäviä välikohtauksia yleisössä – Mies pahoinpideltiin sairaalakuntoon

18.3.2016 21:56

Vain reilu viikko sitten uutisoimme Baronessin konsertissa Birminghamissa sattuneesta lähentelytapauksesta, jonka yhtye totta kai tuomitsi jyrkästi. Redbrick Music -sivuston toimittaja Rosie Solomon joutui miehen ahdistelemaksi 29. helmikuuta pidetyssä konsertissa.

Muutama päivä aiemmin Leedsissä 26. helmikuuta pidetyssä konsertissa sattui nimittäin välikohtaus, jonka johdosta 25-vuotias mies pahoinpideltiin sairaalakuntoon. West Yorkshiren poliisi on nyt julkaissut kuvan epäillystä pahoinpitelijästä.

Poliisin kuvauksen mukaan epäilty oli keikan aikana törmäillyt tahallaan ihmisiin tanssilattialla, eli ilmeisesti pitänyt moshpittiä. 25-vuotias uhri oli pyytänyt miestä lopettamaan, jolloin tämä oli lyönyt uhria kasvoihin. Iskun seurauksena uhrin silmäkuoppa murtui ja sen korjaamiseen vaadittiin kahta metallista laattaa.

Naisen lähentelytapauksen tuominnut yhtye ei ole vielä reagoinut pahoinpitelyuutiseen. Yhtye on parhaillaan Euroopan-kiertueella Puolassa.

Lisää luettavaa