Best Gig Ever! – Lost Society juhlistaa uusinta albumiaan Helsingin Tavastialla

30.10.2020 19:00

Lost Society julkaisi No Absolution -studioalbuminsa helmikuun loppupuolella. Maailmanlaajuinen pandemia teki tehtävänsä myös tämän jyväskyläläisen metalliryhmän suhteen, ja No Absolutionin virallinen julkaisukeikka jäi soittamatta.

Nyt sellainen on kuitenkin luvassa – tai pikemminkin sellaisia. Lost Society nimittäin nousee kahteen otteeseen Helsingin Tavastian estradille lauantaina 31. lokakuuta. Ensimmäinen setti käynnistyy kello 16:30 ja toinen veto rysähtää käyntiin kello 20:30. Ja sanotaanko nyt vaikka niin, että mikäli moderni ja energinen thrash metal kiinnostaa edes etäisesti, niin Soundi suosittelee astelemaan paikan päälle.

No Absolutionin julkaisukeikkojen alla pyysimme Lost Societyn Samy Elbannaa kääntämään katseensa kohti takavuosien pitkäsoittojen julkkarivetoja, ja laulajakitaristin mieleen putkahti seuraavia muistikuvia:

Fast Loud Death (2013)

Debyyttilevy tuupattiin maailmalle Redneck-baarissa Jyväskylässä. Siellä oli tuolloin loppuunmyyty minifestari ja yleisö oli todella villillä tuulella. Muistan tarkkaan ottaen sen verran, että tämän keikan myötä pistettiin koko mesta ihan remonttiin. Paikalla oli kaikki parhaat frendit ja lukuisa joukko muita urheita ihmisiä, ja lavalla oli aika perkeleen hyvä olla.

Terror Hungry (2014)

Huhtikuussa 2014 oltiin Tampereen Klubilla. Illan ohjelmassa oli kakkoslevyn julkaisu, ja meininki oli legendaarista. Käytiin muun muassa aikaisemmin päivällä raapimassa ihoon ”Best Gig Ever” -tatskat. Illan keikan aikana lavalta lähti sähköt – ihan perushommaa meille! – ja uutta virtaa odotellessa lauloimme sitten yleisön kanssa Maamme-laulua. Ihan sairaan siisti meininki!

Braindead (2016)

Tällä kerralla mentiin juhlistamaan levyä Euroopan-kiertueelle Exoduksen messissä. Rundi starttasi kuudentoista brittikeikan voimin, eli saatiin aika hyvin saarivaltakunta kartoitettua. Lontoon The Underworld -mestassa oli melko legendaariset bileet, ja porukka oli jatkuvalla syötöllä päällekkäin ja vaikka miten päin, ihan minne tahansa katsoikin.

Entä mitä Lost Societylle muuten kuuluu?

Vaikka tämä vuosi ei ole ollut sellainen mitä olisimme toivoneet, niin olemme pitäneet koko ajan positiivista spirittiä yllä, ja juuri nyt ollaan ihan sairaan innoissaan, että päästään vihdoin juhlimaan uusinta levyä maailman parhaan Tavastian stagelle. Ollaan tehty myös uutta musaa, ja tästä aiheesta enemmän vähän myöhemmin!

Tässä tarjolla vielä No Absolution -biisin virallinen video:

Lisää luettavaa