Blues soikoon – Jeff Beckin ja Slashin rinnallakin esiintynyt jenkkitähti Beth Hart saapuu Suomeen

29.5.2017 11:25

Sinisten sävelien ystäville iloisia uutisia: losangelesilainen bluestähti Beth Hart saapuu elokuussa Suomeen. Aikaisemmat konserttinsa Suomessa loppuunmyynyt laulaja-lauluntekijä esiintyy Helsingissä Kulttuuritalolla 7. elokuuta ja 8. elokuuta Turun Gongissa.

Tiedotteessa kerrotaan aiheesta seuraavaa: ”Los Angelesista kotoisin oleva Beth Hart on julkaissut viime vuosina kehuttuja levyjä, tehnyt yhteistyötä musiikkimaailman isoimpien nimien kanssa ja tehnyt lukemattomia keikkoja arvostetuissa konserttisaleissa ympäri maailmaa. Muun muassa Jeff Beckin ja Slashin kanssa yhteistyötä tehnyt Hart oli ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi vuonna 2014 Joe Bonamassan kanssa tekemästään Seesaw-albumista. Blues Music Awardsissa Hart on ollut puolestaan ehdolla kolmeen kertaan.

Lipunmyynti keikoille käynnistyy maanantaina 5. kesäkuuta Ticketmasterissa. Helsingissä lippujen hinnat ovat palvelumaksuineen 49–69 euroa. Turussa keikalle pääsee 39 eurolla.

Lisää luettavaa