Bob Geldof saapuu Suomeen – Muusikko-aktivisti toimii bisnesseminaarin yhtenä pääpuhujana

Seminaarissa nähdään puhumassa myös Myytinmurtajista tuttu Jamie Hyneman.
7.6.2022 19:48

Muusikko-aktivisti Bob Geldof on yksi pääpuhujista 11. marraskuuta Kokkolassa järjestettävässä Kipinä Business Seminarissa, jonka teemoina ovat johtajuus ja inspiraatio. Asiasta uutisoi muun muassa Yle.

Dublinissa vuonna 1951 syntynyt Robert Frederick Xenon ”Bob” Geldof tuli tunnetuksi The Boomtown Rats -yhtyeen solistina, joka aloitti soolouran vuonna 1986. Hänet tunnetaan myös hyväntekeväisyydestään sekä vuoden 1985 Live Aid -konserttien sekä vuoden 2005 Live 8 -konserttien järjestäjänä. Vuonna 1986 kuningatar Elisabet II myönsi Geldofille ritarin arvon tämän ansioista hyväntekeväisyyden saralla.

Geldofin lisäksi bisnesseminaarissa nähdään puhujana muun muassa Myytinmurtajat-sarjasta tuttu Jamie Hyneman, joka toimii myös työelämäprofessorina Lappeenrannan–Lahden teknillisessä yliopistossa. Lisää puhujia kiinnitetään vielä kesän ja syksyn aikana.

Kipinä Business Seminar järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Aiempina vuosina tapahtumassa ovat käyneet puhumassa myös Black Sabbath -kitaristi Tony Iommi sekä Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinson.

Lisää luettavaa