Bohemian Rhapsody -elokuvan menestyksellä hurjat vaikutukset: Queenin striimaus- ja myyntiluvut ovat nousseet raketin lailla

25.5.2019 21:32

Queen-elokuva Bohemian Rhapsodyn menestystä ei tarvinne tässä vaiheessa enää liiemmälti hehkutella – se on ollut ilmiö, jonka myötä saamme nauttia lukemattomien muusikoiden ja yhtyeiden tarinoista valkokankailla myös jatkossa, ainakin ensimmäiseen suuremman luokan floppiin saakka.

Vaikka palkintoja kahminut ja lippuluukuilla juhlinut raina ei olekaan Brian Mayn mukaan ollut yhtyeen jäsenille itselleen mikään rahasampo, Billboard tietää raportoida arvioidusti miljardi dollaria keränneen elokuvan nostaneen yhtyeen striimaukset 588 miljoonasta 1,9 miljardiin kun nykylukuja vertaillaan puolen vuoden ajanjaksoon ennen elokuvan julkaisua.

Yhtyeen albumimyynti on kasvanut samassa ajassa 184 000:sta 1,1 miljoonaan, joka on tietenkin hyvin merkittävä muutos myös taloudellisessa mielessä, sillä se merkitsee 4,4 miljoonan dollarin tulovirran muuntumista 18 miljoonaksi dollariksi (16 miljoonaksi euroksi). Ei sovi unohtaa myöskään yksittäisten biisien kauppaa, jossa siinäkin luvut ovat nousseet 527 000:sta elokuvan menestyksen myötä 1,9 miljoonaksi.

Vaikka Bohemian Rhapsodyn synty olikin kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista vuosikymmenen tuotantohelvetissä kärvistelystä alkaen, niin kyllähän se näidenkin lukujen valossa ehdottomasti kannatti. Ehkäpä May ja kumppanitkin alkavat pian nähdä menestyksen tuottaman Queen-buumin konkretisoituvan ykkösiksi ja nolliksi verkkopankeissaan asioidessaan.

Lisää luettavaa