Burzumin levyn tuotot hyväntekeväisyyteen

4.3.2010 09:13

Jo on aikoihin eletty.

Norjalaisen blackmetalin kenties pahamaineisin artisti, Mayhem-yhtyeen Euronymousin murhannut ja kuudentoista vuoden linnatuomion kärsinyt Burzumin Varg Vikernes, ilmoittaa lahjoittavansa uuden Belus-albuminsa tuotot Haitin luonnonmullistuksen uhrien auttamiseen. Levy-yhtiön tiedote on luettavissa täällä.

Vikernes onkin ehtinyt jo muutamassa haastattelussa ilmoittaa, ettei Norjan valtio saa Belusin myyntituloista penniäkään. Väite on kuulostanut hieman kummalliselta, sillä artistilla on niskoillaan miljoonien vahingonkorvausvaatimukset, 1990-luvun alkupuolella tapahtuneiden kirkonpolttojen seurauksena. Ehkä tämä uusin käänne selittää hieman tätäkin asiaa.

Lisää luettavaa