Vuosi 2022 on saapunut puolivälin krouviin ja tämän kunniaksi arvostettu Classic Rock on listannut 40 parasta edellisen kuuden kuukauden aikana julkaistua rockalbumia. Rammsteinin, Ghostin, Neil Youngin, Red Hot Chili Peppersin, Scorpionsin ja kumppaneiden lisäksi listalta löytyy myös suomalaisedustusta. Mikäs sen mukavampaa!
Ensin katse osuu Michael Monroen I Live Too Fast To Die Young albumiin, josta julkaisu kirjoittaa seuraavaa:
”Avausraita Murder The Summer Of Love avaa pelin riffillä, joka pärjää mille tahansa Ron Ashetonin vastaavalle, samalla kun Young Drunks & Old Alcoholics, All Fighter, Pagan Prayer ja nimikkobiisi – jolla on mukana Guns N’ Rosesin Slash kitaran varressa – ovat samalla tavoin ärhäköitä, paahtaen 160 kilometriä tunnissa vailla huolta kenenkään osallisen terveydestä tai turvallisuudesta. Vauhtia himmaillaan jokseenkin gootahtavalle Derelict Palacelle ja viehättävälle pianoballadi Antisocialitelle.”
Toinen listan suomalaislevyistä on Von Hertzen Brothersin Red Alert In The Blue Forest.
”Suuret teemat vaativat majesteettisen, kunnianhimoisen taustan, eivätkä Von Hertzenit petä, runsasta instrumentaatiota, suomalaista kansanperinnettä sekä lapsuutensa jäisen kaunista maalaismaisemaa syleillen. Mukana on myös sävyjä keulakuva Mikon Intian-vuosilta, annos Anathema-tyylistä elektronista tunnelmaa sekä veljesten suonissa virtaavien Pink Floyd -äänitteiden suuruutta. Levyllä on raskaita, herkkiä ja mieltä kalvavia hetkiä – usein nopeassa tahdissa peräjälkeen. Ja se on ällistyttävää.”