Pillit ja bongot pussiin vuonna 2021 laittanut Daft Punk ehti julkaista hohdokkaalla urallaan neljä studioalbumia, joista viimeiseksi jäi 2013 julkaistu Random Access Memories. Ilmeisesti duo äänitti kuitenkin viisi vuotta myöhemmin vielä yhden levyn, joka saattaisi olla näkemässä päivänvalon lähitulevaisuudessa – mikäli yhtyeen kanssa työskennellyttä rumpalia on uskominen.
Random Access Memoriesilla soittanut pitkän linjan rumpali Quinn Smith sanoo tuoreessa haastattelussaan viettäneensä 4-5 päivää Henson-studiolla Daft Punkin kanssa vuonna 2018. Quinn sanoo olleensa aivan ensimmäinen studiolle kutsuttu muusikko. Paikan päällä mies äänitti niin kokeellisempaa materiaalia kuin tavanomaisempaakin disco-poljentoa. Quinnin mukaan Michael Jacksonin kanssa työskennellyt ja Random Access Memoriesilla soittanut kitaristi Paul Jackson, Jr. oli mukana sessioissa, samoin tuntematon puhallinsoittaja.
Quinn kuvailee oman työnsä sessioissa lukeutuneen uransa parhaimmistoon. Lisäksi rumpali sanoo saaneensa Daft Punkilta luvan puhua julkaisemattomasta levystä julkisesti.
Voit tarkastaa haastattelun alta.