Danzigin esikoisohjaus näytettiin viimein yleisölle ja vastaanotto oli, noh, sanalla sanoen murskaava

AOP

Misfitsin keulilta tutulla Glenn Danzigilla on ollut viime ajat kädet täynnä töitä Verotika-esikoiselokuvansa parissa. Mies vastaa paitsi rainan ohjaamisesta, tuottamisesta kuin käsikirjoittamisestakin, ja kaiken lisäksi koko projekti pohjautuu punk-taiteilijan omaan sarjakuvaan. Luonnollisesti miehellä on vielä lusikkansa sopassa soundtrackinkin suhteen, joten tässä yhteydessä voitaneen puhua jo melkoisesta auteurin intohimoprojektista.

Kova työ on nyt takana, ja raina sai vastikään ensi-iltansa Cinepocalypse-elokuvafestivaaleilla. Vastaanotto ei kuitenkaan tainnut olla ihan sitä, mitä Danzig kaikella panostuksellaan havitteli. AV/Clubissa teosta kutsutaan nimittäin ”yhdeksi sekopäisimmän naurettavista kauhuantalogioista, joita on valkokankailla kuunaan nähty. Ensimmäisen minuutin aikana kertoja kaivaa naisen silmät pois paikoiltaan, ja se toimii samalla oivana metaforana sille, mitä katsojat joutuvat elokuvaa katsoessaan käymään läpi.”

”Syvällisen, voimakkaan, miltei huolestuttavan hauska pätkä, karmaiseva huti”, julkaisu summaa kokemuksen.

Samoilla linjoilla ollaan myös Bloody Disgusting -sivuston puolella, jossa leffaa verrataan huonoudestaan kuuluun The Roomiin. ”Se on katastrofi”, kriitikko Patrick Bromley toteaa jo muutoinkin kaikkea muuta kuin mairittelevan tekstinsä loppupuolella.

Festivaaleilta kantautuneiden raporttien mukaan yleisö myös naureskeli kohdissa, joissa ei Danzigin itsensä mukaan ollut mitään hauskaa. Auts.

Useista lyhyemmistä pätkistä koostuvan antologiaelokuvan rooleissa nähdään muun muassa Ashley Wisdom (Reprisal), Rachel Alig (Officer DownAt Granny’s House), Alice Haig (SnowboundChillerama) sekä aikuisviihdetähti Kayden Kross.