Dave Gahan pysyttelee kiireisenä Depeche Moden ulkopuolella – uutta musiikkia julki

13.1.2020 15:41

Depeche Mode on siinä pisteessä uraansa, ettei popmammutin tarvitse kiirehtiä uusien levyjen suhteen. Tämä ei tarkoita, etteivätkö yhtyeen jäsenet pysyisi muuten aktiivisina: laulaja Dave Gahan esimerkiksi vierailee Rob Marshallin hallinnoiman Humanist-projektin tuoreella singlellä. Marshall muistetaan muun muassa kahdesta Mark Laneganin kanssa tekemästään albumista.

Humanistin nimetön debyyttilevy tulee julki 21. helmikuuta, ja Gahanin tähdittämä single on nimeltään Shock Collar. Tarkasta biisiin tehty musiikkivideo yläpuolelta. Humanist lähtee maaliskuussa myös kiertueelle, mutta Britteinsaarten ulkopuolella kokoonpanoa ei nähdä.

Lisää luettavaa