Dave Grohl paljastaa, ettei tunne oloaan vieläkään mukavaksi laulaja-kitaristina – ”Aina kun istuin rumpusetin taakse, ajattelin vain Nirvanaa”

Dave Grohl on ehtinyt muusikon urallaan niittämään mainetta ensin Nirvanan rumpalina ja sittemmin Foo Fightersin nokkamiehenä. Tuoreessa haastattelussa TeamRockille Grohl paljastaa, että instrumentin vaihto Nirvanan jälkeen oli välttämätöntä.

– Nirvanan jälkeen en ollut varma mitä tekisin. Minua kysyttiin muutamiin muihin bändeihin rumpaliksi, mutta en voinut kuvitella tekeväni sitä, koska se olisi vain muistuttanut minua Nirvanassa olemisesta. Aina kun istuin rumpusetin taakse, ajattelin vain Nirvanaa. Ja muut ihmiset miettivät sitä myös, Grohl kertoo.

Grohl mietti jopa musiikin lopettamista ja pohdiskeli mitä muuta voisi tehdä elämällään. Nir25-vuotiaana rock-maailman huipulla ollut muusikko oli kiertänyt keikkapaikkoja ammatikseen jo 18 vuoden iästä lähtien –lähtien. Yksi levy muutti kuitenkin Grohlin mielen.

– Kun olin nuori, joku soitti minulle vuoden 1980 Klark Kent -levyn, jonka Stewart Copeland oli tehnyt. Ajattelin, että onpa siistiä että hän voi tehdä levyn ja ihmiset voivat kuunnella sitä objektiivisesti, sillä se ei ollut Stewart Copeland The Policesta – vaan ”Klark Kent”.

Grohl tiesi haluavansa toteuttaa saman. Hän oli jo äänittänyt kappaleita kaverinsa studiossa Nirvanan aikana ja detroitilainen pienlevy-yhtiö halusi julkaista jotain niistä. Grohl oli suunnitellut kaiken valmiiksi, mutta ei halunnut projektinsa kehittyvän niin suureksi.

– Ajattelin, että tämä on mahtavin juttu ikinä. En tarkoittanut siitä tulevan isoa julkaisua. Aloitin oman yhtiöni, Roswell Recordsin, ja kutsuin projektia Foo Fightersiksi, sillä halusin ihmisten ajattelevan sen olevan bändi. En halunnut levyyn yhtään nimiä tai kuvia, Grohl paljastaa debyyttilevyn syntytarinasta.

Mutta kuten aika on näyttänyt, Foo Fightersista kasvoikin paljon suurempi nimi kuin Grohl oli aikomuksena. Laulaja-kitaristin rooli ei kuitenkaan yhä tunnu miehestä edelleenkään luonnolliselta.

– Seisominen ja laulaminen kitaran kanssa repivällä äänenvoimakkuudella ei tuntunut luonnolliselta. Eikä se tunnu edelleenkään. On täysin eri tunne, kun laulat kirjoittamiasi sanoja ja soitat kirjoittamiasi kappaleita. Se on niin paljon henkilökohtaisempaa.