David Coverdale on pahoillaan Jimmy Pagen kohtalosta: ”Se särkee sydämeni, sillä hän on niin v*tun arvokas muusikko”

Wikipedia

Whitesnake-nokkamies David Coverdale käy parhaillaan läpi yhtyeensä 80-luvun tuotantoa tulevia juhlajulkaisuja silmällä pitäen ja sanoo tuntevansa muutama vuosi takaperin Led Zeppelin -katalogin kanssa saman prosessin läpikäyneen Jimmy Pagen tuskan. Blabbermouthin uutisoimassa Sweden Rock Magazinen haastattelussa mieheltä näet udeltiin, käykö laulajalegenda nauhoituksia läpi samalla intesiteetillä kuin pedanttisuudestaan tunnettu Page.

– Ihan niin pitkälle en sentään mene. Surullisin juttu minulle ja hyvin, hyvin rakkaalle ystävälleni Jimmy Pagelle on, että luulen yhden syyn sille, miksi hän on käynyt Zeppelinin katalogia niin tarkkaan läpi, olleen se ettei hän saa muita jäseniä kiertämään ja levyttämään kanssaan. Zeppelin on hänen juttunsa, kuten Whitesnake on minun, mutta olen onnellinen että minulla on meillään hieno ja tuore vaihe yhtyeeni kanssa. Äänitämme ja kierrämme edelleen. Kaksi viime vuotta ovat olleet menestyksellisimmät pitkiin aikoihin. Se on ollut hienoa. Ensi vuoden ei pitäisi poiketa tästä. Tänä vuonna sulkeudumme studioon, kirjoitamme uuden albumin ja meillä on uusi tuote ensi vuodelle.

– Mutta vertailtaessa Jimmyyn, hän ei ole vastaavassa tilanteessa. Hänellä ei ole samoja mahdollisuuksia. Olen toitottanut hänelle jo vuosia, että tekisi saman kuin Carlos Santana Supernaturalilla. Hänellä on paljon hienoja biisejä. Sanoin hänelle, että olen mukana ja laulaisin ehdottomasti parilla kappaleella. Sanoin: ”Tee jotakin Supernaturalin  kaltaista. Pääset ainakin soittamaan.” Se särkee sydämeni, sillä hän on niin v*tun arvokas muusikko. Ottaen huomioon kaiken mitä hän on antanut meille, hän ei tietenkään ole meille mitään velkaa, mutta tiedän, että hän on edelleen kykenevä ja relevantti ja pystyy edelleen soittamaan uskomattoman hienosti ja kirjoittamaan uskomattoman hienoja biisejä. Mitä voit tehdä v*tun Led Zeppelinin jälkeen? Mitä ihmettä voit oikein tehdä?