Day Eleven hyökkää matadorien maailmaan

5.1.2010 15:18

Tamperelaisen alternativerock-yhtye Day Elevenin kolmoskiekko Matador ilmestyy 20. tammikuuta.

Bändi työsti levyn ilman ulkopuolista tuottajaa ja julkaisee sen oman levy-yhtiön kautta. Albumi äänitettiin pääosin maaseudun rauhassa Suodenniemellä, entisen kyläkoulun tiloissa. Miksauksesta vastasi australialaisessa rock-kentässä mainetta nauttiva Forrester Savell (Karnivool, Helmet).

– Musiikillisesti Matador on paluu juurille siinä mielessä, että mukana on hyvin erilaisia kappaleita, ja meidän akustista puolta on tuotu myös esille, sanoo laulaja Janne Pajari.

– Kakkosalbumimme rajattu hiekkalaatikko oli vastareaktio debyytin tyylipoukkoiluun. Tällä kertaa päätimme, ettemme rajoita vaan otimme kaikki aseet käyttöön. Nyt miehet vievät tyyliä eikä tyyli miehiä. Vaikutepuolella tavoitteenamme on ollut ammentaa diggaamiemme bändien asenteesta, eikä vain pölliä niiltä melodioita ja riffejä. Asenne- ja ilmaisupuolella esimerkiksi Faith No More, vanha Black Sabbath ja vaikkapa David Bowie monipuolisuudessaan lämmittävät.

– Vaikka edellislevystä onkin jo aikaa, niin emme ole laiskotelleet paria kuukautta lukuun ottamatta. Rupesimme säveltämään ja säheltämään vuoden 2008 alussa toivoen kovasti, että levy tulisi vielä samana vuonna ulos. Studiokin oli jo buukattu erään tuottajan kanssa, mutta sitten homma tökkäsi silloisen levylafkan kanssa taloudellisiin ja taiteellisiin erimielisyyksiin. Ajattelimme sitten, että hoidetaan koko juttu itse. Saapahan tehdä asiansa kuten parhaaksi näkee ja tietää ketä syyttää, jos hommat eivät rullaa. Vastuu ja vapaus johtivat yhdessä siihen, että nyt olivat näyttämisen halu ja motivaatio kohdillaan.

Edellinen Day Eleven -albumi, ruotsalaistuottaja Jens Bogrenin johdolla tehty Sleepwalkers, julkaistiin keväällä 2007 Suomessa GbFam Recordsin toimesta ja myöhemmin koko Euroopassa Dockyard1:n alaisuudessa. Levyn julkaisun jälkeen yhtye on kiertänyt mm. Suomessa ja Saksassa noin seitsemänkymmenen keikan verran.

Day Elevenin kiertue etenee seuraavasti:

22.01. Dog’s Home, Tampere                                 
23.01. Semifinal, Helsinki                                        
06.02. Lucky Monkeys, Lappeenranta
23.02. On The Rocks, Helsinki
24.02. Henry’s Pub, Kuopio
27.02. Klubi, Turku 
11.03. Suisto-klubi, Hämeenlinna

26.03. Jyväskylä, Lutakko
09.04. Kustaa III, Tampere

www.myspace.com/dayeleven

Lisää luettavaa