Death Hawks tulee taas – Teemu Markkulan johtama psykedeliarock-yhtye tarjoaa vaihteeksi kalmanhajuista popmusiikkia

21.5.2018 12:26

Death Hawks on jälleen keskuudessamme, hyvä! Orkesterin hiljaiselo levytysrintamalla ehti venyä harmillisen pitkäksi, kun orkesterin edellinen levy Sun Future Moon ilmaantui vuonna 2015. Mutta tänään saatiin kuultavaksi orkesterin upouusi single, joka enteilee tulevaa neljättä levyä. Albumin julkaisuajankohdasta ei tiedotteessa mainita vielä mitään sen tarkempaa, mutta levyn on tuottanut yhtyeen kanssa Ilari Larjosto (joka myös Stiletti-Anana tunnetaan), ja Riku Mattila on puolestaan hoitanut miksaushommat.

Atitlán-kappaleen tunnusomaista teemaa on soiteltu varmaan vuoden verran soundcheckeissä ympäri Eurooppaa. Jossain vaiheessa basistimme Riku teki siitä demon, josta päätimme jalostaa nyt kuultavan singlen”, kertoo Teemu Markkula tiedotteessa ja jatkaa:

”Kappale on melodinen ja lauluvoittoinen pop-biisi, jossa on mielenkiintoinen yhdistelmä soittimia ja paljon kerroksia, joiden ansiosta biisiin voi syventyä ja se kestää kuuntelua. Olin hiljattain viettänyt aikaa kuukauden verran pienessä kylässä Guatemalassa, Atitlán-nimisen järven rannalla. Paikka on maaginen! Iso järvi, jonka rannoilta nousee kolme tulivuorta. Kappale onkin eräänlainen maisemakuva tai henkinen postikortti, ja se on omistettu tälle järvelle sekä kaikille erityisen erilaisille ja suvaitsevaisille ihmisille”.

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa