Devin Townsend soitti ensimmäisen karanteenikonserttinsa – Maestro laittoi koko setin myös julkiseen jakoon

Maksullisen nettikeikan tuotto lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen.
20.4.2020 13:54

Suomessakin suurta suosiota nauttiva kanadalaismuusikko Devin Townsend on viihdyttänyt fanejaan karanteeniaikana julkaisemalla erinäisiä videoita, demoja ja podcast-pätkiä sosiaalisessa mediassa. Viime viikonloppuna Townsend järjesti puolestaan ensimmäisen karanteenikeikkansa, jota pääsi seuraamaan livestriimin välityksellä maksua vastaan. Koska lähetyksestä (tietenkin) ladattiin myöhemmin videota Youtubeen, päätti maestro ladata koko keikan itse hyvälaatuisena omalle Youtube-kanavalleen kaikkien katseltavaksi.

Yläpuolelta pääset tämän vajaan tunnin pituisen nettikeikan pariin, jossa kuultiin kappaleita niin Townsendin soolouralta kuin myös Devin Townsend Projectilta sekä Strapping Young Ladilta. Paikoin meininki meni myös tuttuun Townsend-tapaan ilveilyksi ja pelleilyksi, joten hyvän musiikin lisäksi katsojille tarjotaan myös hieman huumoria.

Townsend aikoo järjestää seuraavan karanteenikeikkansa jo tulevana viikonloppuna, jota pääsee myös seuraamaan maksamalla ”pääsylipun”. Ja aivan kuten viime viikonlopun keikankin, myös tämän konsertin tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Lisää luettavaa