Disturbed tulee taas, oletko valmis? – Julkaisi tuoreen videon, albumin julkaisupäivä varmistui

Edellisestä levystä on vierähtänyt kolme vuotta.
17.8.2018 09:04

2000-luvun alun nu metal -aallossa suurille areenoille marssinut, viimeistään muutaman vuoden takaisen Simon & Garfunkel -cover The Sound of Silencen myötä kaikkien tietoisuuteen noussut Disturbed julkaisee syksyllä jatkoa vuoden 2015 Immortalized-pitkäsoitolleen. 19. lokakuuta ilmestyvän kuudenne albumin nimi on Evolution ja siltä on nyt julkaistu ensimmäinen single Are You Ready. Katso Roboshobon (Metallica, Alice In Chains, Mastodon) ohjaama video kappaleelle tuosta yläpuolelta.

”Tämä levy on seikkailunhaluisin ja kirjavin yhdistelmä musiikillisia tyylejä ja tunnelmia, jonka olemme koskaan saaneet urallamme aikaan. Jokaisella kappaleella on oma identiteetti, tunne, voima. Levyn synnytysprosessi oli tunteellinen ja taianomainen kokemus, emmekä asettaneet luovuudelle rajoja. Haimme inspiraatiota nuoruutemme klassisista rocklevyistä ja loimme jotain, mitä emme ole koskaan aiemmin tehneet”, yhtye hehkuttaa.

Lisää luettavaa