Dr. Dren levy siirtyy, Massive Attack+Damon Albarn

16.1.2010 20:33

Dr. Dre on ilmoittanut odotetun Detox-albuminsa ilmestyvän aikaisintaan vuonna 2011. Pitkäsoittoa on ehditty jo odottaa, sillä supertuottajan edellinen studiolevy ilmestyi vuonna 1999.

– Työskentelen Detoxin kimpussa, mutta niin työskentelen monen muunkin levyn parissa. Olen liian kiireinen saadakseni levyn pihalle ennen ensi vuotta, Dr. Dre kertoo Slam Onlinelle.

Dr. Dren uutta materiaalia kuultiin taannoin Dr. Pepperin mainoksessa.

Myöhässä on myös Massive Attack, mutta yhtyeen Heligoland-albumi ilmestyy kuin ilmestyykin helmikuun alkupuolella. Massive Attack -pomo Robert "3D" Del Naja on myös kertonut yhteistyöstä Blurin Damon Albarnin kanssa. Albarn laulaa biisissä Saturday Come Slow ja soittaa koskettimia Splitting The Atomissa.

– Damon ilmoitti meille selvät sävelet ennen sessioita. Työskentelisimme aamukymmenestä iltakuuteen viitenä päivänä viikossa ja se siitä, Del Naja sanoo.

Albarn on siis ottanut itseään niskasta kiinni sitten 90-luvun lopun ja 2000-luvun alkupuolen. Mieshän oli tuolloin heroiinikoukussa ja raskas huumeidenkäyttö johti lopulta Blurin hajoamiseen vuonna 2003. Albarn ei suinkaan ollut ainoa aineiden kanssa sekoilija Blur-leirissä.

– Olin silloin helvetissä. Sain paniikkikohtauksia enkä voinut ollenkaan hyvin, Albarn sanoo No Distance Left To Run -dokumentissa.

Lisää luettavaa