Eläkeläiset-rumpali kasasi nimiyhtyeen – luvassa konsertteja

20.12.2013 19:11

Muun muassa Eläkeläisten ja Jarkko Martikaisen tuoreen yhtyeen riveistä tuttu Ema Hurskainen julkaisi huhtikuussa Viimeiselle ihmiselle -soolalbumin digitaalisena omakustanteena. Nyt on luvassa keikkoja seuraavasti:

20.12. Le Bonk, Helsinki
21.12. Möysän Baari, Lahti

Jos aihe kiinnostaa niin näitä konsertteja ei kannata missata, sillä Hurskaisen rinnalla nähdään varsinaisia nimimiehiä (kosketinsoittaja Kim Rantala (Amorphis, Giant Robot, Jätkäjätkät), kitaristi Jukka Orma (Sielun Veljet), rumpali Tero Sundell (Tehosekoitin) ja basisti Arttu Hasu (Lauri Tähkä, Rubik)). Kokoonpanon nimi on Ema Hurskainen & Musta Kappale.

– Ennakkotunnelmat viikonlopun keikkojen suhteen ovat tietysti jännityksentäyteiset mutta myös tosi hyvät. Kyseessä on kuitenkin aivan uusi kokoonpano ja oman soolourani ensimmäinen julkinen esiintyminen, joten Mustan Kappaleen taival on muutaman kuukauden ahkerasta treenaamisesta huolimatta toivottavasti vasta aivan alussa. Päättyvä vuosi on ollut itselleni soittajana täynnä tosi hienoja kokemuksia monella rintamalla ja tämän hienompaa päätöstä sille on vaikea kuvitella, Hurskainen kertoo.

– Uuden soittoporukan sisäisen kommunikaation harjoittelu treenikämpällä on kyllä poikinut hetkittäin ihan värikkäitäkin keskusteluja: ”En sitten roudaa enkä jaksa opetella kovin vaikeita biisejä, varsinkaan etukäteen”, ilmoitti Orma pelisäännöt selviksi heti kättelyssä. Tämä selvä, käydään hommiin!

– Settimme on debyyttikeikoilla noin tunnin mittainen, sisältäen niin keväällä julkaisemani omakustanteen biisejä kuin uudempia, vielä julkaisemattomiakin kappaleita. Levyn kappaleita on uudelleensovitettu paikoitellen ihan reippaastikin, joten mitään hiilikopioita albumin ralleista ei todellakaan kuulla. On ollut tosi hienoa, jos kohta välillä tietysti vähän tuskallistakin, saada laulut soimaan uusina versioina ja Orma, Rantala, Sundell ja Hasu ovat tehneet todella hienoa työtä. Eräänlainen ”kill your darlings” -meininki on tuonut hienosti ihan uutta voimaa vanhempiinkin biiseihin!


Lisää luettavaa