”Elvis sammalsi eikä oikein tiennyt, missä oli” – Jethro Tull -laulaja jakoi surullisen tarinan rockin kuninkaasta

7.2.2019 12:25

Elvis Presley saattoi olla rock’n’rollin ruhtinas, mutta viimeisinä vuosinaan hän oli myös sairas ihmisraunio. Elviksen 1970-luvun vaiheet ovat oma surullinen lukunsa populaarimusiikin historiassa, ja nyt Jethro Tullin Ian Anderson kertoo oman kokemuksensa laulajasuuruuden rappiosta.

Anderson muistelee Prog-lehdessä, kuinka hän oli vuonna 1969 julkaistun Stand Up -albumin jälkimainingeissa katsomassa Elviksen keikkaa Las Vegasissa. Kokemus oli masentava: Elvis oli silminnähden huonossa hapessa, ja koko tilanne tuntui irvokkaalta.

”Minua etoi se konsertin kaupallisuus ja tylsyys. Ja Elvis oli selvästi pihalla. Hän sammalsi eikä oikein tiennyt, missä hän oli. Ei Elvistä olisi pitänyt nähdä sellaisena”, Anderson sanoo.

Anderson oli niinkin tuohtunut näkemästään, että teki keikan jälkeen jotain ennenkuulumatonta: kieltäytyi kutsusta tavata Elvis henkilökohtaisesti. Hänen mukaansa Elvis oli kuullut nousevasta brittibändistä ja kutsui Andersonin muun bändin kera pukuhuoneeseensa. Ei tullut kauppoja.

”Minulle tultiin sanomaan, että Elvis haluaisi tavata teidät. Vastasin, että ’voisitteko kertoa hänelle, että on ollut suuri kunnia olla täällä tänään, mutta meillä on oma keikka huomenna ja meidän täytyy levätä’. Siihen tuli puolestaan vastaus, että ’ette nyt taida ymmärtää: Elvis tapaa teidän pukuhuoneessaan’. Minä ajattelin, ettei tämä ole mikään kutsu vaan käsky”, Anderson sanoo.

Anderson piti päänsä ja jätti menemättä. Jotkut Jethro Tullin jäsenet olivat jääräpäisyydestä nyreissään, mutta johtajan sana oli laki.

”Hänen esityksensä vain nolotti minua niin paljon, etten halunnut pilata asioita enempää. Eikä hän olisi kuitenkaan tiennyt yhtään, keitä me olimme, vaikka kuka olisi sanonut mitä”, Andersion sanoo.

Lisää luettavaa