Eminem vaihtoi suunnitelmia radikaalisti

15.4.2010 17:10

Eminem on hyllyttänyt suunnitelmat Relapse 2 -albumistaan. Detroitin hiphop-suuruushan kertoi Relapse-albumin kakkososasta jo hyvissä ajoin viime vuonna. Levyn piti myös ilmestyä jo viime vuoden puolella.

– Mitä enemmän nauhoitin uutta materiaalia, sen turhemmalta Relapse 2 -ajatus tuntui. Päätinkin unohtaa koko idean ja työstää kokonaan uuden albumin. Tuore materiaali soundaa hyvin erilaiselta verrattuna Relapse-levyyn, joten siinä mielessä tehty päätös on aivan oikea.

Recovery-albumi ilmestyy 21. kesäkuuta. Albumilla vierailevat muun muassa DJ Khalil, Just Blaze, Jim Jonsin ja Boi-1da.

www.eminem.com

Lisää luettavaa