Ensi vuoden keikkakalenteri täydentyy: Mew saapuu juhlakiertueellaan Suomeen

3.9.2019 11:00

Onko ollut Mew’tä ikävä? Mikäli on, ensi vuonna on tilanteeseen luvassa helpotusta. Tanskalaisyhtye saapuu toukokuussa esiintymään Suomeen, ja mikäli olet suuri And the Glass Handed Kites -albumin ystävä, tästä on tiedossa erityisen kiinnostava show: yhtye nimittäin soittaa levyn alusta loppuun sekä saman aikakauden harvinaisuuksia vielä päälle.

Keikka on siis osa And the Glass Handed Kites -levyn 15-vuotisjuhlakiertuetta. Orkesteri aikoo julkaista albumista ensi vuonna myös jonkinlaisen erikoisversion, mutta tästä ei ole vielä tarkempia tietoja tarjolla. Mikäli haluat tarkastaa, mitä mieltä Soundin kriitikko oli levystä sen ilmestymisen aikoihin, niin lue Jari Jokirinteen arvio täältä.

Mew’n keikka järjestetään Helsingin Kulttuuritalossa 14. toukokuuta. Lipunmyynti käynnistyy 7. syyskuuta Ticketmasterissa, ja pääsylippujen hinnaksi on asetettu 29,50–45,50 euroa.

Lisää luettavaa