Ensinäyttö: Kohti tuntematonta – The Milestones nostaa stetsonia edesmenneelle Tom Pettylle

28.11.2018 10:14

Pitkän linjan rockryhmä The Milestones promotoi 1. maaliskuuta julkaistavaa Beautiful Light -albumiaan uudella singlellä. Levyltä on jo aiemmin esitelty kappale nimeltä Lonesome Train, ja toisella singlellä Milestones laittaa seesteisemmän vaihteen silmään. Katso The Way To The Great Unknown -biisiin tehty video yläpuolelta.

Pääkaupunkiseudulla operoiva Milestones kertoo tiedotteessa, että kappale on ”alitajuinen stetsonin nosto vastikään edesmenneelle Tom Pettylle”. Kappaleen aihio on ollut olemassa jo pitkän aikaa.

”Laulu kertoo siitä, että vaikka sitä yrittää ohjailla elämäänsä kuinka paljon tahansa, niin tulevaisuus on kuitenkin aina tuntematon. Oikeastaan on helpottavaa oivaltaa, että sitä voi lakata yrittämästä liikaa, ottaa oikeastaan vaan siitä hyvästä kiinni mitä vastaan tulee. Kaikki me kuljemme kohti tuntematonta ja on helpottavaa uskoa siihen, että lopulta kaikki kääntyy parhain päin”, yhtye kertoo.

Milestonesin Facebook-sivut sijaitsevat täällä. Orkesterin ystövien kannattaa merkitä jo nyt muistiin päivämäärä 9. maaliskuuta, sillä tuolloin yhtye esiintyy levynjulkkarikeikalla Helsingin Semifinalissa.

Lisää luettavaa