Ensinäyttö: Los Bastardos Finlandeses julistaa ”never say die” -energiaa – Video muuttaa tekstin sisällön päälaelleen

Yhtye toivoo DIY-hengessä tehtyjen videoidensa kannustavan muitakin bändejä ja artisteja tekemään musiikkivideoita ja nostamaan niiden arvostusta.
25.10.2021 11:16

Los Bastardos Finlandeses työstää parhaillaan uutta levyä, joka on tarkoitus saada julkaistua ensi vuonna. Levyltä aiemmin julkaistut maistiaiset saavat keskiviikkona (27.10.) jatkoa uudesta Van Halenin ja Thin Lizzyn hengessä kulkevasta ”takaa-ajobiisistä” eli You Can’t Keep The Boy Down -singlestä, jonka musiikkivideo saa nyt ensiesityksensä Soundin kautta.

”Koska bändimme keskuudessa on alettu jo juhlia 60-vuotisjuhliakin, uusin biisimme julistaa pitelemätöntä ’never say die’ -energiaa, jonka voimin nuoruudessaan jaksaa taistella ja tehdä lujasti töitä tavoittaakseen haluamansa”, kommentoi laulaja-basisti Bryn Jones.

Musiikkivideosta vastaa bändin kitaristi Ailu Immonen, joka teki myös videot kahdelle edelliselle singlejulkaisulle.

”Edellisen levyn biiseistä tehtiin vaan lyriikkavideoita, joita en voi sietää. Niitä kuitenkin teki silloin about kaikki, ihan ymmärrettävää kyllä, koska tekokustannukset on mitättömiä. Kun saatiin uusi levy äänitettyä, sanoin pomollemme Don Osmolle (Olli Kykkänen), että nyt tehdään sitten kunnon musavideo! Vastaus oli tyyliin: ’Ei muuten tehdä, maksaa monta tonnia ja bändin tili on kuivempi kuin hapankorppu’. Rupesi pännimään ja ilmoitin, että teen videon sitten itse, maksaa tasan mun oman ajankäytön. Musavideoitahan olin aikaisemmin tehnyt, ööh, nolla”, Immonen toteaa.

”Tähän viimeisimpään tuli idea muuttaa tekstin sisältö videon kerronnan myötä päälaelleen. ’Kovat’ jäbät on stagella, hidastettua kävelyä Kissin Lick It Up -videon tyyliin mut sit kuitenkin se itse juttu on pihaleikit. Kertojana on Brynin tohtori Jekyll ja herra Hyde -hahmot. Ei näillä mun videoilla mitään Oscareita tulla voittamaan ja edelleenkin pro-musavideoita tekevät ammattilaiset, jotka todella tietävät mitä tekevät.”

Immonen haluaa kuitenkin omalla esimerkillään kannustaa kaikkia bändejä ja artisteja videotalkoisiin ja tekemään muutakin kuin sanoitusvideoita, vaikka alaa onkin viime aikoina nuijittu urakalla ja rahat ovat tiukassa.

”Hyvin pienelläkin budjetilla saa nykyään ihan ok videon tehtyä. Toivottavasti musiikkivideot tekevät taas paluun ja saataisiin videoiden kasvun myötä jälleen ihan vaan niihin keskittyviä tv-ohjelmia ja helpommin uutta musiikkia jengin tietoisuuteen. Ihan niin kuin ennen vanhaan.”

 

Lisää luettavaa