Ensinäyttö: Pekka Laineen uusin single sai alkunsa varsin villistä unesta – kuuntele Malibu Beach

6.6.2024 11:59

Kitaristi Pekka Laineen hyppysissä kaikukitara ei ole nostalgiaturvariepu vaan matkalippu mielikuvituksen maailmaan. Svart Recordsin vuonna 2021 julkaisema esikoisalbumi The Enchanted Guitar of Pekka Laine sai innostuneen vastaanoton, ja nyt artisti on valmis esittelemään yleisölle toisen levynsä. Syyskuun lopulla ilmestyvästä pitkäsoitosta antaa ensivälähdyksen helteinen diskohitti Malibu Beach, jossa rautalankakitara johdattaa kuulijan epätodelliseen, retrofuturistiseen tunnelmaan.


”Kuulin unessa oudosti kuplivaa musiikkia, jota ihmiset tanssivat surrealistisessa luolamaisessa tilassa. Kysyin mitä tämä musiikki on. Yksi tanssijoista pysähtyi ja vastasi: tämä on underwater-diskoa. Aamulla yritin kitara sylissä muistella kuulemaani. Huuruisesta aihiosta sai alkunsa Malibu Beach”, Laine kertoo tiedotteessa.

Laineen toinen albumi Pekka Laine & The Enchanted in Slumberland julkaistaan 27. syyskuuta. Artistin Facebook-sivut löytyvät täältä ja Instagram-profiili täältä. Pekka Laine on myös Soundin avustaja.

Lisää luettavaa