Entäs se kauan odotettu uusi Guns N’ Roses -materiaali sitten? – Huhut kertovat Slashin viimeistelevän sooloyhtyeensä uutta albumia

11.3.2018 20:04

Slashin sooloyhtye Slash featuring Myles Kennedy & the Conspiratorsin huhuillaan viimeistelevän uutta albumia.Asiasta uutisoi Blabbermouth, joka veikkailee levyn ilmestymisajankohdaksi tulevaa syksyä. Slash itse ei ole kommentoinut puheita millään tavoin, mutta hänen uskotaan puuhailleen yhtyetovereineen levyn parissa jo tammikuusta lähtien. Huhut saivat kunnolla pontta joulukuussa kitarasankarin tyttöystävän Meegan Hodgesin kerrottua Instagramissa Slashin ja Kennedyn käväisseen studiossa äänityspuuhissa uuden Conspirators-levyn tiimoilta.

Hieman myöhemmin Kennedy kuitenkin totesi radiohaastattelussa, ettei mitään levytyssuunnitelmia ole olemassa. Mies kertoi vuoden 2018 kuluvan sooloalbumi Year Of The Tigerin puitteissa rundatessa ja ensi vuoden olevan mitä suurimmalla todennäköisyydellä olevan varattu vuorostaan Alter Bridgelle. Sittemmin Hodgesilta onkin kärkytty somessa kommenttia Kennedyn puheisiin, joihin tämä on vastannut toteamalla ”Ehkä teidän pitäisi kysyä bändin kavereilta”, hymiön kera.

Kennedy on aiemmin kertonut Slashilla ja hänellä olleen noin puoli levyllistä uutta materiaalia kasassa World On Fire -albumin kiertueen jäljiltä. Guns N’ Rosesin paluun myötä miesten yhteistyösuunnitelmat kuitenkin muuttuivat kertaheitolla. Not in this lifetime… -kiertueen järjettömän menestyksen myötä odotukset uudelle Gunnari-materiaalille ovat tietenkin kasvaneet melkoisesti, mutta uuden materiaalin mahdollisuutta ei tunnetusti vähäsanaisen orkesterin leiristä ole tähän saakka kommentoitu ”kolmen suuren jäsenen” (Axl, Duff, Slash) suulla millään tavoin.

Lisää luettavaa