Entinen Scorpions-kitaristisuuruus ei juuri hevistä välitä – ”En ole koskaan ollut fani, enkä tule koskaan olemaankaan”

5.3.2023 22:00

Entinen Scorpions-kitaristi Uli Jon Roth jutusteli hiljattain Bravewordsin haastattelussa muun muassa bluesista ja edesmenneestä kitaravirtuoosi Jeff Beckistä.

Ensin mainitusta puhuttaessa Roth toteaa olevansa haastattelijan kanssa yhtä mieltä siitä, että hard rockin ja heavy metalin juuret ovat bluesissa.

”Kyllä, ehdottomasti”, Roth toteaa. ”Heavy metalia ei olisi ilman Creamia ja Led Zeppeliniä. Mutta ne edustavat silti aivan erilaista soundia kuin se, mitä metalli on nykypäivänä. He olivat paljon rohkeampia ja vaarallisempia, sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä mitään tuollaista ei oltu tehty aiemmin. Se myös tuntui siltä. Muistan miltä tuntui kuunnella Jimi Hendrixiä noihin aikoihin, se soundi oli vallankumouksellinen. Metallista tuli 80- ja 90-luvuilla paljon kaupallisempaa. He käyttivät enemmän aggressiota, se oli äänekkäämpää, nopeampaa, ja he ajattelivat että kaikki se tekisi siitä ’vaarallisempaa’. Mutta mielestäni se ei ole sitä.”

”Muut elementit painottivat luovuutta ja mahdollisuutta tehdä jotain todella uutta. Joten metalli ei itse asiassa tuonut juurikaan mitään uutta pöytään. Mielestäni se oli jossain määrin askel taaksepäin. Oli näitä kaikkia edelläkävijöitä Cream, Hendrix, Led Zeppelin… ihan alussa tietenkin Yardbirds. Myöhemmin Deep Purple ja Black Sabbath. Niillä kaikilla oli yksi yhteinen tekijä: ne soittivat kovaa, villisti – The Who – mutta äärimmäisen dynaamisesti. Mutta nyt metallissa ei ole tätä dynamiikkaa. Kaasu on aina pohjassa. Vauhtia on liikaa, kaikki on saturoitu ja äärimmäisen aggressiivista ihan viimeistä piirtoa myöten. Se oli miltei kuin karikatyyri entisestä, ainakin minun korvissani. Siitä syystä en ole metallifani, enkä ole koskaan sellainen ollutkaan.”

”Mutta mitä metalli oikein loppujen lopuksi on? Keskustelimme kerran aiheesta Bruce Dickinsonin kanssa. ’Ette ole varsinaisesti metallia, teillä on hard rock -bändi’, sanoin, ja hän oli asiasta täysin samaa mieltä. Maiden on vanhaa koulukuntaa. Heidän soitossaan on edelleen dynamiikkaa. He soittavat kitarat säröillä, mutta heillä on vanhan koulukunnan dynamiikkaa, joka on miltei käsin kosketeltavissa. Metallissa on sellaista karkeutta mistä en pidä. Siksi en ole erityisen iso metallifani. En ole koskaan ollut, enkä tule koskaan olemaankaan. Onko olemassa hyviä metallibändejä? Tietenkin. Onko hienoja biisejä? Totta kai, en kiellä sitä lainkaan. Juttu on vain niin, että suurin osa siitä ei puhuttele minua.”

Lisää luettavaa