Eppu Normaalista on moneksi – Kuuntele harras pianoballadiversio Joka päivä ja joka ikinen yö -klassikosta

Maistuisiko Eppu-klassikko pianon ja jousien säestämänä?
25.7.2017 12:16

Eppu Normaalin lauluja on versioitu monen monta kertaa aiemminkin, mutta aina se yllättää että kuinka hyvin ylöjärveläisten suomirock-biisit taipuvat eri asuihin.

Nyt asialla on helsinkiläinen Virva Immonen, joka on sovittanut Joka päivä ja joka ikinen yö -klassikon erittäin hauraaksi balladiksi, jossa Virvan eläytyvää ja voimakasta laulua säestävät piano, viulu ja sello.

Komea versio on taltioitu Finnvox-studiolla aiemmin tänä vuonna.

– Sovitus syntyi vuosi sitten keväällä, kun minua pyydettiin valmistamaan erääseen konserttiin cover-kappale, jonka teksti todella koskettaa. Valintani päätyi varsin nopeasti Syrjän veljesten upeaan biisiin, jolle halusin sovituksellani tehdä omannäköiseni kunnianosoituksen, tuoden erityisesti sen tekstin esille, Virva kertoo.

– Kokosin videolla esiintyvät muusikot tätä sessiota varten, joten taltiointi ei liity suoraan mihinkään olemassaolevaan projektiini, ainakaan vielä. Tuli vain sellainen tunne, että tämä täytyy saada narulle.

Lisää luettavaa