Entinen Megadeth-kitaristi Marty Friedman muisteli Rock ’N’ Roll Fantasy Camp -konseptiin kuuluvassa Metalmania III -tapahtumassa muinaista koe-esiintymistään Ozzy Osbournen yhtyeeseen. Tapahtumat sijoittuivat 1980-luvun lopulle, jolloin spandexit vielä paukkuivat ja hiuslakkabisnes kävi kuumana.
”Epäonnistuin surkeasti”, Friedman muistelee suoritustaan. ”Se luultavasti johtui siitä miltä näytin.”
”Sain puhelun Sharon Osbournelta kauan sitten kun asuin vielä San Franciscossa ja minulle sanottiin: ’Haluaisimme lennättää sinut koe-esiintymään Ozzylle”, Friedman tarinoi. ”Tuumin, että ’voi juku, tämähän on mahtavaa.’ Olin silloin käytännöllisesti katsoen koditon. Asuin silloisen tyttöystäväni kanssa ja sumplin vuokrien sun muiden kanssa, kuten rokkareilla on Kaliforniassa tapana. Olin todella ilahtunut puhelusta. Opettelin biisit ja menin Losiin — minut lennätettiin kaupunkiin soittamaan bändin kanssa. Siellä taisi olla bändin silloiset soittajat.”
”Ajattelin, että soitin kaikki hyvin ja mielestäni se kuulosti erinomaiselta. Kaikki olivat ystävällisiä. Mutta imagomme poikkesivat reippaasti toisistaan. Bändin jätkät olivat — ne olivat pelkät treenit, mutta he olivat täysissä Sunset Strip -tällingeissä — miksi sellaista nyt kutsutaan? — pääkallopaitoja, käsirautoja ja pitkiä kaulakoruja. He olivat valmiita Stripille, mutta minä olin pelkissä farkuissa ja t-paidassa, siis ihan normaalivaatteissa. Ajattelin, että… se oli vain eri juttu. Kyse ei ollut siitä, että nämä kolme kaveria kokoontuvat vain kimppaan ja homma alkaa luistamaan, vaikka se kuulostikin hyvältä. Mielestäni soitin kaiken oikein.”
”Bändissä olemisessa on kyse niin paljon muustakin kuin vain itse soittamisesta. Itse asiassa soittaminen löytyy listalta melko matalalta. Jos sinulla on samantyyliset vibat muiden kanssa, sen voi tuntea luissaan: ’Haluan hengata tämän tyypin kanssa.’ Meillä oli ihan eri meiningit… he kärysivät Los Angelesilta ja minä San Franciscolta. Ne ovat ihan eri asioita. Kukaan meistä ei tuoksunut erityisen hyvältä. Mutta he olivat cooleja. Kaikki soittivat loistavasti. He koesoitattivat tuhansia tyyppejä. Niinpä jäin pestiä vaille.”
”Bändin toiminta riippuu enemmän jäsenten välisistä kemioista. On niin paljon loistavia soittajia, jotka osaavat soittaa minkä keikan tahansa, tiedätkö? Kyse on enemmän siitä, kenen kanssa haluaa hengailla. Olisin hyvin mielelläni ottanut paikan vastaan, mutta he olivat luultavasti valmistautumassa ryyppäämään enkä minä ole kummoinenkaan juomari, joten en olisi sulautunut porukkaan. Mutta silloin ihmettelin, että minähän soitin kaiken täydellisesti, miksi ihmeessä he eivät ole ottaneet yhteyttä? Mutta tajuan sen nyt.”