Entiseltä Van Halen -basisti Michael Anthonyltä tiedusteltiin maaliskuussa järjestetyssä Rock ’N’ Roll Fantasy Camp -tapahtumassa tulevasta kiertueesta Sammy Hagarin, kitaristi Joe Satrianin ja rumpali Jason Bonhamin kanssa. Nelikko keskittyy rundilla pääasiassa Van Halenin tuotantoon.
Mistä ajatus sai alkunsa?
”No, huomasimme Sammyn kanssa, että viimeisestä Van Halen -reunionistamme on vierähtänyt 20 vuotta”, Anthony sanoo. ”Juttelimme sitten aiheesta. Muistelemme aina menneitä ja tuumimme, että ’voi juku, 20 vuotta.’ Kuka tietää mitä nyt tapahtuu. Emme luonnollisestikaan voi odottaa enää kovin paljon pidempään. Sammy on nykyään vanha mies. Ja Eddie [Van Halen] valitettavasti menehtyi muutama vuosi sitten. Ja Alex [Van Halen] — tiedän että hän suree edelleen. Hän ei juuri käy ulkona soittamassa. Halusimme Sammun kanssa tuoda musiikin kaikkien ulottuville. Mikä olisikaan parempi tapa… lyödään hynttyyt yhteen ja soitetaan. Jonkun se on tehtävä.”
Basistilta kysytään myös nykyisistä väleistä Van Halenin alkuperäislaulaja David Lee Rothin kanssa.
”En ole jutellut Daven kanssa pitkään aikaan”, Anthony sanoo. ”Puhuin hänen kanssaan viimeksi mahdollisen reunionin tiimoilta. Se on hullua, sillä en ollut kuullut mitään siitä, että Jason Newsted olisi tulossa mukaan. Minulle soitettiin Alexin ja Daven puolesta [manageri] Irving Azoffin toimistosta muutama vuosi sitten ja kyseltiin mitä tuumisin paluukiertueesta. Joe Satrianin oli määrä soittaa kitaraa. Ja se oli luultavasti viimeinen kerta kun olen olen puhunut Daven kanssa. Siitä on — luoja, en tiedä — ainakin muutama vuosi.”
”Dave on melko hullu kaveri”, Anthony jatkaa. ”Häntä on vaikea järjellä selittää. Meillä ei riitä aika. Mutta ei minulla ole mitään Davea vastaan. Olen sanonut tämän ennenkin, että jos mahdollisuus ilmaantuu, olisin ehdottomasti valmis jammailemaan hänen kanssaan. Itse asiassa kun hän viimeksi vetäisi keikkasarjan Vegasin House Of Bluesissa muutama vuosi sitten, olin menossa yhdelle noista konserteista yllättämään hänet ja hyppäämään lavalle, mutta harmillisesti soitimme Sammyn kanssa keikan jossain muualla. Mutta vastatakseni kysymykseesi, siitä on muutama vuosi [kun viimeksi juttelin Rothin kanssa].”