Faith No More studiossa: 10 biisiä valmiina, single ulos kuun lopulla

4.11.2014 22:28

Faith No Moren kuudennen albumin levytysprosessi etenee mallikkaasti. Bändillä on valmiina kymmenen uutta biisiä ja demovaiheessa viisitoista.

Basisti Billy Gould kertoo Revolver-lehden nettisivuilla julkaistussa haastattelussa kyllästyneensä vanhojen biisien soittamiseen vuonna 2011. Mies alkoi tehdä uusia kappaleita ja vuoden 2012 alussa Gould alkoi demottaa uusia lauluja rumpali Mike Bordinin ja kitaristi Jon Hudsonin kanssa.

− Mike (Patton, laulaja) ja Roddy (Bottum, kosketinsoittaja) tykkäsivät kyllä uusista biiseistä, mutta eivät olleet innokkaita työstämään niitä. Pikkuhiljaa tilanne kuitenkin muuttui.

Patton ehti kuitenkin jo välillä vetäytyä uusien Faith No More -biisien äänitysprojektista Matador-nimisen kappaleen äänittämisen jälkeen. Billy Gould kuvailee tilanteen olleen turhauttava.

− Hän piti kappaleista, mutta jätti asian sikseen. Kukaan ei oikein tiennyt, mikä tilanne oli.

Roddy Bottum sen sijaan innostui Gouldin, Bordinin ja Hudsonin äänittämistä demoista ja taltioi kosketinosuuksia ensin kotonaan New Yorkissa ja lopulta länsirannikolla Oaklandissa sijaitsevassa studiossa.

Laulaja Patton lähti mukaan levytysprojektiin toden teolla viime vuonna. Hän taltioi vokaaliosuutensa omassa kotistudiossaan.

Tulevan Faith No More -levyn ensimmäinen single on nimeltään Motherfucker ja se julkaistaan Record Store Day Black Friday -tapahtuman yhteydessä rajoitettuna seiskatuumaisena vinyylisinglenä.

− Albumi kuulostaa erilaiselta kuin mikään, mitä tällä hetkellä on tarjolla. Mutta se on koko homman juju. Levy on yhdistelmä sitä, mitä emme kuule missään ja mitä mielestämme muilta bändeiltä puuttuu. Ja loppujen lopuksi se kuulostaa Faith No Morelta.

Faith No More esitti Motherfuckeria viime kesän keikoillaan. Kuuntele Lontoon Hyde Parkissa yleisöstä kuvattu livetaltiointi alla.

Lisää luettavaa