Foo Fightersin uusi video pohjaa uneen, jonka Dave Grohl näki teininä – ”Synkempää kuin mikään mitä olemme aiemmin tehneet”

Kappale löytyy yhtyeen ensi vuonna ilmestyvältä albumilta.
11.11.2020 11:11

Foo Fighters julkaisi viime viikonloppuna ensimmäisen singlen helmikuussa ilmestyvältä uudelta Medicine At Midnight -pitkäsoitoltaan. Nyt tuo singlekappale Shame Shame on saanut kylkeensä myös synkän musiikkivideon, jonka idea on kulkenut nokkamies Dave Grohlin mukana jo pitkän aikaa.

”Sain idean videoon unesta, jonka näin kun olin jotain 14-15 -vuotias. Se on pysynyt muistissani koko elämäni”, Grohl kertoi NME-lehdelle.

”Seisoin mäen juurella. Sen päällä kuolleen puun vieressä oli palava hauta-arkku. Juoksin mäkeä ylös pelastaakseen sen, kuka ikinä siellä arkussa olikaan, mutta en saanut otetta koska se oli liekeissä. Seisoin siinä kauhuissani ja paniikissa. Se uni syöpyi mieleeni enkä ole koskaan keksinyt, mitä se tarkoitti.”

Grohlin mukaan kappale eroaa bändin ominaissoundista ja halusi siksi julkaista sen ensimmäisenä singlenä. Paola Kudackin ohjaama video sopii hyvin kappaleen tunnelmaan.

”Halusin että ihmiset kuulevat juuri tämän kappaleen, jotta he ymmärtävät, että tuleva levy ei samanlainen kuin aiemmat. Ja kun aloimme pohtia biisille videota, se hiton uni tuntui istuvan kappaleen estetiikkaan. Soitin ystävälleni Kudackille, joka on maailmankuulu valokuvaaja ja sitten (näyttelijä, tanssija ja malli) Sofia Boutellelle, joka on luonnonvoima”, Grohl toteaa.

”Visuaalit – jotka edustavat jotain psyykkeeni pimeintä nurkkaa – ja kappale istuivat täydellisesti yhteen. Se on hieman synkempää kuin mikään mitä olemme aiemmin tehneet.”

Lisää luettavaa