Freak Out! Chic & Nile Rodgers, Lianne La Havas ja Tiga uusia Flow-kiinnityksiä

5.5.2015 10:00

Good Times- ja Le Freak -diskohiteillä 1970-luvulta lähtien tanssilattioita täyttänyt Chic saapuu elokuussa Flow-festivaaleille.

Yhtyeen säveltäjä, tuottaja ja kitaristi Nile Rodgers on noussut viime vuosina jälleen kuumaksi nimeksi tehtyään yhteistyötä muun muassa Daft Punkin, Tensnaken, Disclosuren ja Sam Smithin kanssa. Rodgersin ja David Bowien yhteistyöstä saatiin nauttia Let’s Dance -albumilla (1983).

Chic & Nile Rodgers -nimellä Suomeen saapuvan kokoonpanon ensimmäinen studioalbumi lähes 25 vuoteen, It’s About Time, julkaistaan kesällä.

Elokuun 14.–16. Helsingin Suvilahdessa järjestettävän Flow-festivaalin muita uusia kiinnityksiä ovat heinäkuussa toisen albuminsa julkaiseva Lianne La Havas, ensimmäisen livekiertueensa puitteissa Suvilahteen saapuva dj ja tuottaja Tiga sekä jo eilen illalla uutisoitu 12 vuoden tauon jälkeen paluun esiintymislavoille tehnyt brittiläinen shoegaze-suuruus Ride.

Flow’n uusia kotimaisia kiinnityksiä ovat K-X-P, Black Lizard, Mirel Wagner, LCMDF, Yona ja Emma Salokoski.

Aiemmin varmistuneita Flow-nimiä ovat muun muassa Beck (US), Belle and Sebastian (UK), Florence + The Machine (UK), Future Islands (US), Róisín Murphy (IE), Pet Shop Boys (UK) ja The War On Drugs (US).

Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä.

Lisää luettavaa