Funkin kummisetä viimeistelee Pori Jazz -ohjelmiston

14.5.2014 09:35

Pori Jazzin pääkonsertti Kirjurinluodolla perjantaina 18. heinäkuuta vahvistuu funkin kummisetänä tunnetulla George Clintonilla ja hänen Parliament Funkadelic -yhtyeellään.

Clintonin lisäksi samalle päivälle on kiinnitetty yhdysvaltalainen modernia soulia esittävä Bilal. Bilal oli kuluvan vuosituhannen alussa osa Soulquarians-kollektiivia, johon kuuluivat muun muassa Erykah Badu, D’Angelo ja Common. Laulaja julkaisi uusimman albuminsa A Love Surreal viime vuonna.

Porissa esiintyy myös The Internet, joka kuuluu soulmaailman tuoreempiin tulokkaisiin. Frank Oceanin ja Tyler, The Creatorin tähdittämään Odd Future -kollektiiviin kuuluva kokoonpano julkaisi viime syksynä toisen albuminsa Feel Good.

Ulkomaalaisesiintyjien katrasta saapuu lisäksi täydentämään etiopialaisen jazzin konkari, 70-vuotias säveltäjä-vibrafonisti Mulatu Astatke, joka aloitti uransa jo 1960-luvulla. Astatken musiikkia on kuultu muun muassa Jim Jarmuschin ohjaamassa ja Bill Murrayn tähdittämässä Broken Flowers -elokuvassa (2005).

Perjantaina 18. heinäkuuta Kirjurinluodon konserttiareenan pääesiintyjä Pori Jazzissa on Pet Shop Boys. Lisätietoa festivaalista löytyy täältä.


Lisää luettavaa