Funky Elephant -festivaali julkisti ensimmäiset kiinnityksensä – mukana brittiläisen neo soulin isä ja uuden bändinsä esittelevä Suomen soul-kuningatar

Mustaan rytmimusiikkiin erikoistunut festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa syyskuussa.
20.6.2017 13:34

Keväältä syksyyn siirtynyt ja uudistunut Funky Elephant -festivaali tiedottaa ensimmäisistä artistikiinnityksistään.

Suvilahteen siirtyneen festivaalin pääesiintyjäksi on kiinnitetty brittiläinen Omar Lye-Fook, joka saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen. 1990-alussa aloittanut Omar on maailmanlaajuisesti arvostettu brittiläisen neo soulin isähahmo, joka on inspiroinut lukuisia artisteja D’Angelosta Erykah Baduun ja Pharrell Williamsiin.

Brittijuuria omaa myös pariisilaistunut tuottaja/dj Hugo Mendez, joka saapuu puolestaan Suomeen ensimmäiselle vierailulleen.  Trooppisen rytmimusiikin suurimmat ystävät tuntevat miehen Sofrito-levy-yhtiön takaa ja hän saapuu nyt tähdittämään Funky Elephantin Tropical Splash -sessioita laajalla musiikintuntemuksellaan ja deejii-selektioillaan.

The Soul Investigators -yhtyeen solistina mainetta saavuttanut Nicole Willis esiintyy Funky Elephantissa tuoreen Banda Palomita -kokoonpanonsa voimin, jonka kanssa Suomen soul-kuningatar lähtee soolojulkaisujaan tyylillisesti orgaanisemmille, lähes neo soul -henkisille vesille. Festivaaleilla nähdään ja kuullaan lisäksi muun muassa brasilialaista rytmimusiikkia esittävä Maria Gasolina, dj- ja tuottajakollektiivi Ivah Sound System, Dj Borzinin isännöimä Balkan Fever Oriental Sound System sekä Tampereen rap-piireissä syntynyt Tre-Funk III, jonka muodostavat Haamu, Hannibal sekä 6mäki.

Funky Elephant -festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 9.-10.9.2017. Lauantaina nautitaan rytmimusiikin moninaisesta kirjosta sekä elämysohjelmasta ja sunnuntaina on luvassa maksuton koko perheen kulttuurikarnevaali.

 

Lisää luettavaa