Kiss-basisti Gene Simmons on aiemminkin julistanut suureen ääneen rockin kuolleen. Mies on jälleen toistanut näkemyksensä Gulf Newsin tuoreessa haastattelussa. Tällä kertaa demonin syyttävä sormi osoittaa uusien bändien ja artistien suuntaan.
”Rock on kuollut. Ja se johtuu siitä, että uudet bändit eivät ole varanneet aikaa luoda glamouria, jännitystä ja eeppistä tavaraa”, Simmons toteaa. ”Foo Fighters on hieno bändi, mutta sillä on ikää jo 20 vuotta. Voimme palata ajassa taaksepäin vuodesta 1958 aina vuoteen 1988. Se kattaa 30 vuotta. Sinä aikana oli Elvis, The Beatles, Jimi Hendrix, The Rolling Stones ja niin edelleen.”
”Discon puolella oli Madonna, ja sitten oli hard rockia kuten AC/DC, ehkä me, ja muutama muu”, Simmons jatkaa. ”Motown, kaikki se hieno musiikki. Vuodesta 1988 tähän päivään on yli 30 vuotta. Kerro minulle, kuka on uusi Beatles. Et pysty. On suosittuja bändejä. BTS on hyvin suosittu. Kaikenlaiset bändit ovat suosittuja. Se ei kuitenkaan tarkoita ikonisuutta tai perintöä. Se on eri juttu.”
Mieheltä kysytään, voisiko ajan myötä joku nykyisistä artisteista muodostua ikonisiksi?
”Epäilen”, Simmons sanoo. ”The Beatles oli siitä erityinen, että he sävelsivät omat biisinsä, sovittivat ne, tuottivat ne ja suurimmaksi osaksi soittivat omilla instumenteillaan. Ei taustanauhoja. Ei digitaalista parantelua. Ei lauluraitojen virittelyä. Se ei tule tapahtumaan uudelleen.”
”Nykyajan artistit luottavat niin paljon teknologiaan”, mies jatkaa. ”Et ehkä tunnistaisi artistia, jos hän nauhoittaisi omaa lauluaan suihkussa. Saattaisit yllättyä. Kukaan räppäreistä ei soita instrumentteja. He eivät sävellä. He kirjoittavat sanat. Mutta sitten on soinnut, melodiat, harmoniat ja muut. Se ei tarkoita, etteikö rap olisi merkityksellistä. Se on todella merkityksellistä. Mutta se ei ole sama kuin The Beatles.”
”Mielestäni Billie Eilish on fantastinen”, Simmons lisää. ”Hän on mielenkiintoinen tapaus, koska hän ja veljensä tekevät oman materiaalinsa ja he ovat uniikkeja. Naisten joukossa Lady Gaga on fantastinen. Hän kirjoittaa oman materiaalinsa ja laulaa kuin mikäkin. Hän on muusikko, säveltää biisinsä ja soittaa pianoa, hän pystyy siihen. Muu maailma tuntee vetoa pop-diivoihin, vaikka suurimmaksi osaksi he eivät tee omia biisejään eivätkä osaa soittaa. Ja se on ihan okei. Ei ole väliä mistä tykkäät. Mutta se ei ole sama kuin The Beatles.”