George Michael on kuollut – 1980-luvun hittilaulaja menehtyi kotonaan joulupäivänä

26.12.2016 05:33

Laulaja George Michael kuoli sydämenpysähdykseen 53-vuotiaana kotonaan Goringissa Englannissa. George Michaelin tiedottaja kertoo laulajan joulupäivänä tapahtuneen kuoleman olleen rauhallinen. Poliisi ei epäile kuolemaan liittyvän rikosta.

– Vahvistamme suuren surun myötä tiedon, että rakastettu poika, veli ja ystävä George on menehtynyt rauhallisesti kotonaan jouluna, kertoo George Michaelin edustaja julkaisemassaan tiedotteessa ja pyytää laulajan perheen yksityisyyden kunnioittamista tänä vaikeana ja tunteellisena aikana.

Wham!-yhtyeen myötä kuuluisuuteen noussut George Michael, oikealta nimeltään Georgios Kyriacos Panayiotou, tuli 1980-luvulla tunnetuksi hiteistä Wake Me Up Before You Go-Go ja Last Christmas. Vuonna 1984 George Michael debytoi sooloartistina kappaleella Careless Whisper, joka nousi 6 miljoonan myynnillään listaykköseksi yhteensä 25 maassa.

Muun muassa Elton John, Wham!:n perustajajäsen Andrew Ridgeley, Queenin Brian May sekä Gary Numan ovat esittäneet osanottonsa George Michaelin kuolemasta.

 

Lisää luettavaa